En jostain syystä ole koskaan asettanut järin korkeita odotuksia Thaimaan julkiselle liikenteelle, kun se on Euroopan parhaassa maassakin hieman alemman tason touhua toisinaan. Jos Suomessa on vaikeuksia ostaa lippuja tiskiltä, pitäisi olla sovellus tai vähintään taidot käyttää lippu-automaattia -20 asteen pakkasessa tunnottimin sormin, en jostain syystä osannut odottaa suuria täälläkään päin maailmaa. 

Myöskään pienen kotikaupunkini julkiset kulkuneuvot tai muut palvelut eivät ole lisänneet luottoa siihen, että täällä mikään toimisi sen paremmin.

Jouduin jälleen kerran myöntäväni olevani väärässä tämänkin Aasian ennakko-mielikuvan tiimoilta. Oikeastaan julkiset kulkuneuvot toimivat yllättävän hyvin, ja jos ei varsinaista linja-autoreittiä löydy, on tuk tuk -kuskeja kuljettamassa farangeja ja paikallisia paikasta toiseen sovitulla hinnalla. Varsinaisia bussipysäkkejä olen nähnyt suuremmissa kaupungeissa kuten Bangkokissa ja Chiang Maissa, mutta esimerkiksi täällä Krabitownissa on bussiasema, josta saat helposti kyydin kylille. 

Kokemusta minulla on Bangkokin skytrainista BTS:stä, yöjunasta pohjoiseen, parit bussireissut ja yölaiva saarille. Yöbussiin en ole toistaiseksi uskaltanut, sillä kokemukset siitä heittelevät laidasta laitaan.

Kuva Phuketista viime kesänä.

Oli kyseessä sitten juna-asema tai linis, on ainakin päiväaikaan olleet lippuluukut auki, ja onpa Samuin satamaan saatu myös lippuautomaatti, jossa voi maksaa Thaikkupankin QR-scan ominaisuudella. Usein saatan ostaa lipun netistä valmiiksi, mutta toisinaan marssin tiskille ihmettelemään, mistä lähdetään seuraavaksi ja minne. Paikallisilta ja farangeilta on jostain syystä helpompi myös kysyä neuvoa kuin siellä, enkä ole kuin kerran meinannut myöhästyä lentokoneesta heiluttuani väärällä portilla. Silloinkin sain soiton, että nyt sulla on kiire, jos aiot tähän kyytiin ehtiä.

Molemmat toimivat, lippu etukäteen tai suoraan asemalta.  Usein otan screenshotin lipusta, jos internet jättäisikin tekemättä yhteistyötä.  Kuljettajat ovat mukavia ja usein varmistavat määränpääsi ja sen, että olet oikeassa paikassa.

Yöjunassa heräät aamulla, kun myyjähenkilö tarjoilee kahvia ja jos otat paikallisten vaunun, on siellä myös paikallisten pönttö. Junassa on melko viileää, joten pitkää vaatetta saa pukea päälle. Yölaivassa jaoin punkkani pojan kanssa, johon onneksi olin tutustunut jo hieman aiemmin samana päivänä bussissa. Laivaan mennessä saimme tiketit, jotka määrittivät nukkumapaikkamme punkissa sille yölle.

Aikataulut ovat oikeastaan kaikessa melko joustavat, poislukien virallisia, virastoihin varattavia aikoja. Tämä kokemus ystävältäni, myöhästy minuutilla ja uusi aika odottaa muutaman viikon päästä, joten on ainakin aikaa preppailla aikataulut valmiiksi sille päivälle. 

Koh Samuin Madame.

Junat ja lennot ovat aikatauluissaan pedanteimpia, sen jälkeen tulevat laivat ja bussit ja viimeisenä aikataululistan hännillä on minivanit, sillä kokemukseni mukaan niistä ei koskaan tiedä, ja kaikki riippuu kuljettajasta. Aina on kuitenkin perille päästy, riippumatta kulkineesta. 

Sanoisin, että Thaimaan julkinen kulkeminen on helppoa ja vaivatonta, kun lisätään listaan applikaatiot, joilla saat mopotaksin tai ison auton suoraan hotellin ovelle jopa etukäteen tilattuna. 

TIT