Jomtienin rantakadun alkupään poliisiboksin tienoo, siinä missä Dongtan Beach alkaa, on muuttunut sangen eläväiseksi ja epäviralliseksi iltatorialueeksi.

Alueen suosion kasvu on johtanut siihen, että entistä useampi katukauppias saapuu myyntikärryineen paikalle tai pystyttää jonkinlaisen nopeasti kasattavan ja jälleen kokoon taitettavan kojunsa hyväksi katsomalleen paikalle. Toiset tyytyvät levittämään jalkakäytävälle liinan, jonka päälle laittavat myynnissä olevat tavaransa näkyviin.

Elävöittäähän tuollainen katukuvaa, mutta kolikolla on aina se toinenkin puolensa. Aloitetaan vaikka pysäköintipaikoista. Ne ovat alueella vähenemään päin sitä mukaa, kun myyntikojut lisääntyvät. Niitä pysäköintipaikkoja kun tarvittaisiin alueella toimivien, veronsa ja sosiaaliturvamaksunsa maksavien yritysten asiakkaiden tarpeisiin. Nyt niistä on jo pulaa, vaikka poliisi toisinaan käykin muistuttamassa katukauppiaita siitä, mihin heidän käyttämänsä kauppapaikka alkujaan on tarkoitettu.

Kuinkahan monen mopon pysäköintipaikka näidenkin kojujen alle jää?

Jotkut katukauppiaat ovat jopa niin röyhkeitä, etteivät välitä vaikka heidän myyntipisteensä suorastaan estää asiakkaiden pääsemistä kadunvarren liikehuoneistoihin. Liikepaikastaan vuokraa, sähkö- ja vesimaksuja sekä erilaisista luvista maksava yrittäjä joutuu sitten sisältä katselemaan, kun paikalle kuin tyhjästä tulleet katukauppiaat vievät kaikki asiakkaat.

Nyt alueen yrittäjät kysyvätkin miksi maksaa veroja ja vuokria, kun tuollainen toiminta kerran on mahdollista?

Kaupungintalolle on jo valitettu asiasta useampaankin kertaan, mutta toistaiseksi minkäänlaisiin toimiin järjestyksen palauttamiseksi ei ole ryhdytty. Kaupungilla voisi tässä olla jopa pienoinen rahastuksen paikka, mikäli sieltä tultaisiin osoittamaan selkeät myyntipaikat katukauppiaille, joissa pientä maksua vastaan voisivat iltatoriaan harjoittaa.

Liikepaikka on ilmeisen hyvä. Esimerkiksi se poliisiboksia vastapäätä sijaitseva 7/11 -myymälä on vuodesta toiseen Pattayan kolmen eniten myyvän “seiskan” joukossa. Kyllä kai katukauppiaskin on valmis jotain maksamaan kunnon apajille pääsemisestä?

Tällä paikalla sijaitsi takavuosina KFC sekä Kaffa -nimiset ravintolat. Nyt siinä on iltaisin katukauppiaita.

Samalla tulisi varmistettua se, että pysäköintipaikat alueella pysyvät alkuperäisessä käytössään ja ihmisten kulkeminen ihan oikeisiin kauppaliikkeisiinkin helpottuisi. Kaikki olisivat tyytyväisiä niin kauan kuin sääntöjen noudattamista valvotaan.

Sellainen ei valitettavasti ole Pattayalla tapana.