Näkyy Chonburi Immigrationin helmikuussa virkaansa astunut uusi päällikkö Parinya Klinkesorn olevan tekeväinen mies.

Uusi ilmastoitu odotushalli, jonka ansiosta väki pääsi pihalta auringonpaisteen alta pois, saatiin ensimmäisenä ja nyt ovat uudistamassa ja laajentamassa koko yleisönpalvelutilaa sen entisen ja aika hyödyttömän oloisen parkkipaikan päälle. Onhan kadun toisella puolella korkeintaan puolella teholla toimiva pysäköintialue muutenkin olemassa.

Palvelupisteiden määrän lisääminen tulee lyhentämään odotusaikoja oleellisesti ja tekee osaltaan asioinnista viihtyisämpää kuin ennen. Uudistustyöt eivät millään lailla vaikuta pihan toisella sivustalla toimivien viisumi- ja lakitoimistojen toimintaan.

Pian Pattayalle tultuaan uusi pomomies lupasi tehdä Immigrationissa asioimisesta sujuvan ja toimivan kokonaisuuden ja tähän mennessä nähdyn perusteella päällikkö on tosissaan. Ensi talvena voi ehkä jälleen asioida Immigrationissa, kun viime talvena tuli hoidettua asiat niin, ettei kertaakaan tarvinnut.

Rakennuttajan kertoman mukaan tämän vaiheen jälkeen alkaa tulla valmista suhteellisen nopeasti.

Näiden parannustöiden myötä voidaan kai haudata kaikki huhut siitä, että Immigrationin toimipistettä oltaisiin viemässä pois Jomtienin rantakadun Soi vitoselta. HTT:n (Hevosmiesten tietotoimisto) mukaan sitä ollaan siirtämässä jonnekin Na Jomtienin perukoille mahdollisimman kauas ihmisasutuksesta.