Phuketilainen minibussinkuljettaja (pikkukuva) sai 5.000 bahtin (n. 130 €) suuruiset sakot jätettyään kyydissään olleet venäläisturistit kylmästi tienposkeen välttääkseen ajamasta poliisin tarkastusaseman läpi.

Tapaus sattui ohitustiellä tiistaina 3.10. klo 12.40, kun kuljettaja heitti kaksi kyydissään ollutta venäläisnaista autostaan ulos, kääntyi ympäri ja lähti ajamaan poispäin poliisin tietarkastusasemalta. Kuljettajan kannalta valitettavaa oli se, että kaikki tämä tapahtui aivan phuketilaisen kansanedustaja Somchart Techathavorncharoenin toimiston edessä. Toimiston henkilökunta oli rientänyt naisten avuksi ja ilmoittanut kuljettajan käytöksestä poliisille.

Poliisi löysi nopeasti 31 -vuotiaan kuljettajan, joka vietiin poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Kuulusteluissa kuljettaja kertoi ottaneensa venäläisnaiset kyytiin Lagunan alueelta Cherng Talayssa, josta matkan oli määrä suuntautua Central Festivalin ostoskeskukseen. Nähdessään poliisin pystyttämän tarkastusaseman kuljettaja oli kuitenkin pysäyttänyt minibussinsa noin 400 metrin päähän siitä ja nykykielellä sanottuna ulkoistanut matkustajansa, koska ei halunnut ajaa tarkastusaseman läpi. Syy tähän oli se, että auton tievero oli maksamatta.

Tästä minibussista oli kuluvan vuoden tievero maksamatta.

Toimistonsa henkilökunnan toiminnasta erittäin ylpeä kansanedustaja Somchart kertoi Facebook -sivuillaan poliisin antaneen kuljettajalle 5.000 bahtin sakon ja keskustelevan provinssin Transport Officen kanssa mahdollisista jatkotoimista kuljettajan suhteen.