Thaimaan hallitus ei aio antaa ääriryhmien häirintäpyrkimysten vaikuttaa Barisan Revolusi Nasionalin (BRN) kanssa solmittuun tulitaukosopimukseen, Thaimaan hallitus ilmoitti sen jälkeen, kun islamilainen BRN:n ulkopuolella toimiva äärijärjestö Patani United Liberation Organisation (PULO) oli ottanut vastuun perjantaina 15.4. tapahtuneista räjähdyksistä.

Perjantain kahdessa räjähdyksessä kuoli yksi siviilihenkilö ja kolme poliisia haavoittui. PULOn johtaja Kasturi Mahkota kertoi uutistoimisto Reutersille johtamansa järjestön militanttisiipi G5:n olleen vastuussa räjähdyksistä. PULO jätettiin Thaimaan hallituksen ja BRN:n välisten neuvottelujen ulkopuolelle sovittaessa muslimien pyhän kuukauden Ramadanin yli toukokuun 14. päivään saakka kestävästä tuli- ja pidätystauosta.

Songkhlan provinssin asukkaista osa on muslimeja ja osa buddhalaisia. Osa on malaijeja ja osa thaimaalaisia. Provinssin tilanne on erittäin kaksijakoinen.

Yli 7.300 ihmistä on menettänyt henkensä vuonna 2004 alkaneissa väkivaltaisissa yhteenotoissa hallituksen joukkojen ja itsenäisyyttä Narathiwatin, Yalan, Pattanin ja osalle Songkhlan provinssia vaativien separatistimuslimien välillä. Kyseiset provinssit olivat aikanaan osa Patanin sulttaanikuntaa ja päätyivät osaksi silloista Siamia Britannian kanssa vuonna 1909 tehdyssä rauhansopimuksessa.

Sähköpostiviestissään Reutersille Thaimaan hallituksen rauhanneuvottelijat sanovat kunnioittavansa edelleen BRN:n kanssa tehtyä tulitaukosopimusta. Viestissä kerrottiin lisäksi molempien sopijapuolten työskentelevän sen hyväksi, etteivät ulkopuoliset tahot pääse pilaamaan lupaavasti alkanutta tulitaukoa ja sitä seuraavia jatkoneuvotteluita.

BRN ei kommentoinut asiaa Reutersille.

Eteläisen Betongin kaupungin läheisyydessä tiedetään koulutettavan muslimiterroristeja.

PULOn Kasturi sen sijaan kommentoi sanomalla, etteivät rauhanneuvottelut olleet kaikkia osapuolia kattavia ja etenivät liian nopeasti. PULO ei katso hyvällä sopimusta, jossa ei selvästi sanota sen tähtäävän alueen lopulliseen itsenäistymiseen.