Bangkokissa suunnitellaan työ- ja koulumatkalaisten elämää helpottavaa suomalaisten pankkikorttien lähimaksuominaisuutta vastaavaa järjestelmää, jolla voisi maksaa matkansa linja-autoissa, lähijunissa, metrossa, jokilaivoilla ja SkyTrainissa.

Suunnitelma kuulostaa hienolta ja simppeliltä toteuttaa, mutta käytännössä se vaatii mm. muutoksia olemassa oleviin lakeihin. Lakimuutosesitys on jo työn alla ja valmistunee jo tämän kuukauden aikana vietäväksi Liikenneministeriöön, josta se tarkistusten jälkeen jatkaa matkaansa liikenneministeri Saksayam Chidchobin mukana hallituksen kokoukseen ja sieltä edelleen parlamentin hyväksyttäväksi.

Yksinkertaiselta alkuun kuulostava kuvio monimutkaistuu siksi, että korttiuudistuksen myötä tulee kunkin julkisen liikennemuodon vahvistaa tariffinsa järjestelmän käyttöön ja lisäksi maksujen jyvittäminen oikeaan osoitteeseen tulee varmistaa. Tähänastinen käytäntö on ollut, että kukin toimija perii itse maksut tuottamistaan palveluista.

Näkyy THE NATION -lehden graafikko hahmotelleen uutta yhteiskorttia jo käytössä olevan EMV Contactless -kortin pohjalle.

Bangkokin julkisessa liikenteessä on jo jonkin aikaa ollut toiminnassa EMV Contactless -kortti, joka on eräänlainen nyt suunnitteilla olevan matkakortin esiaste. Sitä ovat käyttäneet lähinnä sellaiset työ- ja koulumatkalaiset, jotka tulevat ensin jokilaivalla asuma-alueiltaan jollekin paikallisjuna-aseman yhteydessä toimivalle laiturille. EMV Contactless on ollut näiden kahden matkustusmuodon yhdistävä matkalippu.

Uutta julkisten matkustuspalveluiden “yhteisvaluuttaa” ovat suunnittelemassa Bangkok Transit System Corporation Ltd. (BTSC), Bangkok Metropolitan Administration (BMA) sekä Krungthai Bank.