Bangkokin kuvernööri Chadchart Sittipunt on verojen ja julkisten maksujen keräämisen tehostamisen jälkeen kiinnittänyt huomionsa Bangkokin tulviin ja saasteisiin.

Aivan uutena ajatuksena medialle esiteltiin Bangkokin Klong Toeyn alueella sijaitsevan sataman yhdistämistä Laem Chabangin syväsatamaan Chonburissa. Hankkeen ajatuksena on siirtää sataman tuottama saaste ja jäte chonburilaisten huoleksi.

Kuvernöörin mukaan satamien yhdistäminen vähentäisi Bangkokin rekkaliikennettä satamaan ja satamasta noin miljoonalla rekalla vuosittain ja olisi omiaan ennaltaehkäisemään Bangkokin ruuhkia ja alentamaan kaupungin PM2.5 saastepölyhiukkasten määrää. Huomaa selvästi, että Chadchart on Bangkokin eikä esimerkiksi Chonburin kuvernööri.

Jokilaivat vielä menettelevät, mutta suurista rahtilaivoista Chao Phraya -joella Chadchart haluaisi päästä kokonaan eroon.

Toinen syy, miksi kuvernööri haluaa sataman pois Bangkokin maisemia rumentamasta on siihen liittyvä laivaliikenne. Suurten rahtilaivojen jatkuva liikennöinti Chao Phraya -joella kun estää suunnitellun tulvientorjuntaprojektin toteuttamisen.

Chadchart aikookin esittää asian toukokuun vaalien jälkeen järjestäytyvälle parlamentin edustajainhuoneelle.

– Mikäli ehdotus saa tuulta alleen, on kaupungintalon työskentely jatkossa paljon helpompaa, hän totesi.

Bangkokin tulviessa kaupunkilaiset pysäköivät autojaan näille Chao Phraya -joen ylittäville silloille.

Jokunen aika sitten Thaimaan satamista vastaava Port Authority of Thailand (PAT) ilmoitti suunnittelevansa 32 rain (5,12 ha) suuruisen Bangkokin satamaan kuuluvan maa-alueen vuokraamista logistiikka-alan yritysten ja kaupalliseen käyttöön 30 vuoden ajaksi.