Osa BTS Sky Trainin vaaleanvihreän (Sukhumvit) -linjan jatkeesta avataan liikenteelle 5.12.

BTS:n pääjohtaja Suraphong Laoha-unya ilmoitti tiedotteessaan töiden olevan aikataulussa ja jatkoradan olevan jo koekäytössä. Nyt käyttöön otettava jatko-osa käsittää neljä uutta asemaa, jotka ovat Phahon Yothin (N10), Ratchayothin (N11), Senanikom (N12) sekä Kasetsart University (N13). Kasetsartin yliopisto lienee varmistamassa, että linjalle riittää matkustajia ja muut asemat menenevät asiakaspalvelun piikkiin.

“Ajotestien tarkoituksena on varmistaa, että raiteet, vaunut ja kommunikaatiojärjestelmät toimivat yhdessä kuten pitää. Tulokset ovat osoittaneet kaiken toimivan hienosti”, totesi johtaja Surapong tiedotteessaan. Samaisessa tiedotteessa todettiin testien jatkuvan läpi marraskuun aina linjan viralliseen käyttöönottoon saakka.

Jatkosta tiedotteessa kerrotaan sen verran, että tulossa on Kasetsartin jälkeen samalle linjalle vielä 11 uutta asemaa, jotka kaikki tulevat käyttöön vuoden 2020 aikana. Sen jälkeen Sukhumvit -linja ulottuu jo Pathum Thanin provinssin puolelle.

Laajennusten yhteydessä BTS on palkannut 100 uutta työntekijää ja ostanut 46 uutta junaa nykyisten 84 lisäksi. Saksalainen AG Siemens on jo toimittanut yhtiölle 22 junaa ja kiinalainen CRRC Changchun Railway Vehicles Co 10. Jälkimmäiseltä on tulossa vielä 14 junaa. Uudet junat pienentävät entisestään odotusaikoja kaikilla asemilla.

Myös VR:n käyttämät Vectron -sähköveturit sekä Helsingin metrojunat ovat Siemensin toimittamia.