+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Asuntojen myynti- ja vuokrahinnat ovat nousemaan päin Pattayan seudulla, kertovat asunnon- ja kiinteistönvälittäjät.

Vielä talvella 2021-22 saattoi Pattayan seudulta löytää hyvän vuokra-asunnon jopa 5.000 bahtilla (n. 135 €) kuukaudessa. Vuokrahintojen nousemista alueella ehkäisi tehokkaasti hallituksen viime joulukuinen päätös sulkea maan rajat 1.2.2022 saakka uuden vuoden liikenteen ja koronaviruksen Omicron -variantin leviämisen pelossa. Kun tammikuussa sitten nähtiin, ettei sitä pelättyä korona-aaltoa tullutkaan, oli sesonki helmikuun koittaessa jo lähestulkoon taputeltu.

Nyt on tilanne ensi sesonkia ajatellen muuttumassa siten, että maahantuloa Thaimaahan on viime helmikuusta alkaen koko ajan helpotettu ja Thailand Passikin poistumassa ennen talvisesongin 2022-23 alkamista. Tulijoiden määrän noustessa myös vuokra-asuntojen kysyntä nousee, mikä alkaa vaikuttaa vuokrahintoihin välittömästi. Asuntojen myyntihintoihin tilanne heijastuu aina viiveellä vuokrahintoihin verrattuna.

Vielä viime talvena sai tästä talosta parvekkeettoman mutta kalustetun studioasunnon 5.000 bahtilla/kk. Ei taida tapahtua enää.

Kun katsoo välittäjien sivustoilta asuntojen hintoja Pattayan seudulla tänä päivänä, niin studioasuntoja löytyy vielä myyntihinnoilla, jotka ovat miljoonan bahtin (n. 27.500 €) hintaluokassa, mutta esimerkiksi kahden makuuhuoneen vuokra-asuntoja hintaluokassa 10.000-20.000 bahtia (n. 275-550 €)/kk ei suomalaisen vuokra-asuntoja välittävän yrityksen sivuilla ollut ainuttakaan. Toisin kuin vielä viime talvena. Yhden makuuhuoneen vuokra-asuntojen hintataso Pattayan-Jomtienin alueella liikkuu nyt 12.000-19.000 bahtin haarukassa.

Toki asunnon sijainnilla on sekä vuokra- että myyntihintoihin suuri merkitys ja Pattayalla nyrkkisääntö on “mitä kauempana rannasta, sen halvempaa”. Jo ennen Sukhumvit Roadia, rannan puolella, saattaa ennakkoluuloton vuokra-asunnon etsijä vielä tehdä löytöjä, mutta varaudu siihen, että välittäjän “kävelymatka rantaan” saattaa olla paljon pidempi kuin sinun.

Myös asunnon kunnolla ja rakennuksen iällä on vaikutuksensa, joten löytöjä voi toki tehdä jostain 1970-80 -luvulla rakennetusta kerrostalosta keskustassakin, mutta kokemus on osoittanut esimerkiksi sähkönkulutuksen voivan tällaisissa kohteissa yllättää. Lisäksi on sellaisiakin taloyhtiöitä, joissa asunto vuokrataan edullisesti, mutta vedestä ja etenkin sähköstä peritään järjettömiä summia kilowattituntia kohti.

Pattaya Parkin alueen tunnistaa helposti tuosta näkötornista sekä alueelta löytyvästä vesipuistosta.

Mikäli olet aikeissa tulla pidemmäksi aikaa Pattayalle ensi talvikaudella, niin se vuokra-asunto kannattaa varata nyt. Hinnat saattavat olla uudella tasolla jo syksyllä.

Asunnon ostoa suunnittelevien kannattaa ottaa kohteekseen sellaiset taloyhtiöt, joissa on venäläisiä omistajia. Swift -maksujärjestelmän poistuminen on vaikuttanut perusvenäläisten rahaliikenteeseen sen verran, että esim. yhtiövastikkeiden maksaminen on todella paljon vaikeampaa kuin ennen. Myös ruplan kurssi on tätä nykyä sitä luokkaa, että ulkomaanvaluutta on venäläisille arvossaan. Jossain Pattaya Parkin alueella voi aktiivinen asunnonostaja tehdä todellisia löytöjä.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: