Jotkut autoilijat ovatkin jo huomanneet, ettei moottoritieltä nro 7 pääse ajamaan Sukhumvitille samoin kuin ennen.

Alueella jatkuvat tietyöt ovat aiheuttaneet ruuhkia ja risteyksen osittaisella sulkemisella pyritään ohjaamaan liikennettä ruuhkien helpottamiseksi. Sulku pysyy voimassa 23.3. saakka.

Risteyksen osittaisen sulkemisen lisäksi liikennettä ohjataan niiden oranssin väristen keilojen ja opasteiden avulla. Tiellä liikkuvia ohjataan menemään joko Sattahipin (vasen kaista) tai Nakluan (oikea kaista) suuntaan ohittaakseen tietyöalueen.

Kaupungintalolta pahoitellaan töistä autoilijoille koituvaa haittaa ja vakuutetaan tilanteen normalisoituvan mahdollisimman nopeasti. Perjantaina, kun bangkokilaiset alkavat taas joukoittain tulla Pattayalle viikonlopun viettoon, tulevat liikennepoliisit ohjaamaan liikennettä alueella.

Aina tulee joku törppö, joka vasta tämän opasteen kohdalla tajuaa olevansa väärällä kaistalla ja pysäyttää kaiken liikenteen.

Urakoitsijan mukaan työ on nyt 60 -prosenttisesti valmis ja aikataulussa tullaan pysymään. Kokonaisurakka tulee valmiiksi toukokuuhun mennessä.