Thaimaan Ulkoministeriön mukaan maa aikoo lennättää kansalaisiaan pois Israelista 400 henkilön päivävauhtia.

Ilmoitus annettiin lauantaina sen jälkeen, kun ministeriön edustajat olivat tulleet hätäkokouksesta Thaimaan Rapid Response Centren väen kanssa. Thaimaan Israelin suurlähetystön tehtäväksi jää pitää huoli siitä, että koneet ovat mahdollisimman täysiä lähtiessään Israelista.

Ensimmäinen uuden evakuointisuunnitelman mukainen 98 thaimaalaisen joukko lentää paikallisen lentoyhtiön koneella Tel Avivista ensin Dubaihin, josta matka jatkuu kohti U-Tapaon lentokenttää Pattayalla. U-Tapaolle laskeudutaan vielä tämän sunnuntain aikana.

Toinen ryhmä, 137 evakuoitavaa, lähtee sekin Israelista tämän sunnuntain aikana ilmavoimien A340-500 kuljetuslentokoneella. He laskeutuvat Bangkokiin Don Mueangin lentokentälle maanantaiaamuna klo 4.40.

Uuden evakuointisuunnitelman mukaan ensimmäisessä vaiheessa on tärkeintä saada thaimaalaiset pois taistelualueilta ja sen jälkeen alkaa lennättää heitä kotimaahan.

Armeijan lentokoneiden lisäksi vuokrataan lentokoneita myös yksityisiltä lentoyhtiöiltä. Näitä ovat mm. israelilainen El Al Airlines sekä tietysti Thaimaan oma Thai Airways. Ripeästä evakuointitahdista huolimatta hommaa riittää useammaksikin päiväksi, sillä tähän mennessä jo 7.058 Israelissa työskentelevää thaimaalaista on ilmoittautunut evakuointilennoille kotimaahan.

Sunnuntaihin 15.10. mennessä Israelissa on kuollut jo 24 thaimaalaista ja 16 on haavoittunut. Hamasin panttivankeina on lisäksi vielä toiset 16.

Joidenkin tietojen mukaan Hamas on tappanut 13 hallussaan olleista panttivangeista. Viranomaisten mukaan Israelista ei ole tullut tietoa, onko heidän joukossaan thaimaalaisia. Israelin viranomaisilta kestää normaalioloissa noin viikon verran vahvistaa ulkomaalaisten vainajien henkilöllisyys, mutta sotatilan aikana tunnistamiset saattavat venyä, ministeriöstä kerrotaan.

Tel Avivissa toivottavasti vältytään tällaisilta tilanteilta. Kuva Khartoumin lentokentältä Sudanissa viime huhtikuun evakuointilentojen aikaan.