Törkeet bileet ja 105.000 b katulapsille!

Vuoden 2015 Kipin kapin kapakkaan -tapahtuma ylitti kaikki odotukset. 

Lauantaina 7.3. se sitten nähtiin. Kaikkien aikojen suurin Kipin kapin. Järjestäjät olivat asettaneet myyntiin 200 t-paitaa ja asettaneet keräyksen viralliseksi tavoitteeksi 75.000 bahtia. Takaraivossa kyti kuitenkin ajatus, että mikäli kaikki 200 paitaa saadaan myytyä eikä yllättäviä kulueriä tule, niin teoriassa on mahdollisuus lahjoittaa jopa 100.000 bahtia. Jälkimmäistä teoriaa tosin pidettiin suurin piirtein yhtä todennäköisenä kuin Suomen voittamaa jalkapallon maailmanmestaruutta.

Perinteiset lähtöhässäkät

Porukka alkoi kokoontua Maikan Majatalolle jo hyvissä ajoin, kuten ohje kuului. Ensimmäiset eli ne, jotka halusivat varmistaa vielä yhden paidan porukalleen vielä lähtöpaikalta, tulivat paikalle jo klo 11 jälkeen, vaikka lähtö oli vasta kahdelta. Paitoihin liittyen muuten vielä semmoinen surullinen tosiasia, että jälleen kerran moni mattimyöhänen jäi ilman paitaa. Tänäkin vuonna lähtöpaikalla kyseltiin, että jos paidat loppuvat kesken, niin eikö voisi olla esim. lippalakkia tai jotain kuittia, jonka esittämällä pääsisi mukaan matkaan. Vastaus on, että ei voi. Peruste tähän on yksinkertainen. Jos esimerkiksi päätösbuffetti on mitoitettu 200 henkilölle, niin turha sinne on 220 lähettää. Sama pätee muihin radan varrelta löytyviin asemiin. Esimerkiksi Rahtaribaarissa oli paikka paikoin aika tiivis tunnelma ja Soi Buakhaon Black Horse II:n edustalla nähtiin massiivisia liikennesolmuja, kun 200 ihmisen piti yht’äkkiä päästä juuri sinne. Näistä syistä osallistujien määrä tulee jatkossakin rajoittumaan paidan haltijoiden määrään.

Osa osallistujista ei ollut onnistunut saamaan itselleen sopivankokoista paitaa, joten perinteiseen tyyliin niitä vaihdeltiin lähtöpaikalla ja nähtiinpä joukossa muutamia luovia ratkaisujakin. Osa tytöistä oli solminut liian suuret paitansa vyötäisiltä yhteen ja ne kieltämättä olivat aika kähäkän näköisiä. Kaikkein isoimmat miehet pitivät paitaa joko hartiaviitan malliin ja oli ainakin yhdellä se paita käsivarren ympärille kiedottuna osanotto-oikeutta markkeeraamassa.

 

Sitten mentiin

Tasan kello 14 se sitten alkoi.

– Reittikarttoja tämän viikon tehtävineen on jaossa tuossa pikkupöydällä ja olutta saa tuolta ja muita juomia tuolta, näytti Maikka kädellään lähtökuulutuksen yhteydessä ja sai aikaan kuhinaa kuin kalaparvessa. Itsestään selvää oli, että hyväntekeväisyyshän se kaikilla oli päällimmäisenä mielessä, kun tiskeille rynnättiin.

Kiirettä pitämättä porukka lipitteli iltapäivän ensimmäisiä kaikessa rauhassa, tutustui reittikarttaan ja pui päivän tehtäviä, joiden antia mm. tämän jutun lopussa. Kuten sanottua on Maikalla paikkansa edustalla hyvin tilaa niin ihmisille kuin ajoneuvoillekin, joten toivioretkeläisten minibussit ja lavataksit saattoivat odotella porukkaa kaikessa rauhassa aiheuttamatta muulle alueen liikenteelle harmia. Itse asiassa paikkoja pidettiin jopa niin hyvinä, että monet jättivät kulkuvälineensä kuljettajineen Maikan edustalle, patikoivat parin sadan metrin matkan River -baariin ja tulivat sieltä jalan takaisin jatkaakseen matkaa kohti soi Buakhaolla sijaitsevaa Black Horse kakkosta.

Liikennehässäkkä

Reittiä suunniteltaessa oli kyllä tiedossa, että Black Horse II, Rahtarit -baari ja Black Horse ovat liikenteellisesti vähän vaikeita paikkoja etenkin, jos 200 ihmistä yrittää sinne yhtäaikaisesti, mutta siitä huolimatta liikennesolmu Black Horse kakkosen edessä yllätti kaikki meidät täydellisesti. Olisi luullut, että jos pikkubussi tai lavataksi kerrallaan jättää siihen oven eteen lastinsa ja poistuu sitten lähimmälle sivukadulle odottamaan matkustajiaan, niin thaimaalaiset autoilijat malttaisivat odottaa sen aikaa, että homma saadaan yksi kerrallaan kunnialla hoidettua. Etenkin, kun ne autot eivät suinkaan aivan peräkkäin liikkuneet, vaan jokaisen välissä oli aina aika monta autoa.

Mutta kun thaimaalaisista on kysymys, niin eihän se mennyt alkuunkaan niin. Mopotaksit, bahtibussit ja muukin liikenne koitti jatkuvasti koukkia ohi niin oikealta kuin vasemmaltakin, oli vastaantulijoita tai ei. Niinhän siinä sitten kävi, että tullessamme omassa porukassamme Black Horse II:n luokse saimme todistaa täydellistä liikennekaaosta. Autoja oli joka suuntaan ja jopa poikittain kadun kummallakin puolella sillä seurauksella, että kukaan ei päässyt vähään aikaan yhtään mihinkään. Näky oli kuin persiinalaisella torilla. Onneksi sentään kaikkien Kipin kapin -porukoiden kyytimiehet ymmärsivät tyhjentää autonsa silloin ja siinä, mikä osaltaan helpotti tilannetta huomattavasti sen jälkeen, kun pahimmasta hässäkästä oli selvitty.

Päivän erikoisuuksia

Kaksi kaikkein erikoisinta paikkaa tällä kertaa olivat ilman muuta Siam Oriental Plaza sekä New Nordic Beach Club, molemmat Buddha Hillillä. Siam Oriental Plaza ei nimittäin ole mikään baari tai majatalo, vaan tulevan kerrostaloprojektin myyntitoimisto, jonka pihassa rakennuttajayhtiö Siam Oriental Trading, tämänkin tapahtumamme pääsponsori, on ennenkin järjestänyt messeviä juhlia. Viimeksi suomalaisen koulun viisivuotisjuhlien iltajuhlan. Sinne oli roudattu pari oluthanaa, tarjoilupöytä ja firman toimari Juha Timonen itse oli poikansa Kristofferin kanssa pitämässä huolta siitä, että vieraat viihtyivät. Piknik -tunnelmissa.

New Nordic Beach Clubilla kaikki halukkaat saivat heti kättelyssä Vodka Polarin ja sen myötä aarrekartan, johon tutustuminen kävi mukavissa tunnelmissa viihtyisässä ympäristössä kylmä juoma kourassa. Aarrekarttaa ja veden solinaa seuraamalla päädyimme allasbaarin ja rappuset ylös kiipeämällä todella aidon oloiseen French Café -nimiseen paikkaan. Itse Ranskassa opiskelleena ja työskennelleenäkin voin vakuuttaa, että tuommoisia ne ovat. French Cafésta matka jatkui kylän sisäisen raitin yli New Nordic Bistroon ja siitä toisen upean allasalueen halki New Nordic Steak Housen à la Carte -ravintolan baariin, jossa maalin löytäneille oli vielä vähän boolia tarjolla. Mahtava veto norjalaisilta, kerta kaikkiaan. “Vad heter Kipin kapin på Norsk?”

Maaliinkiin päästiin

Tänä vuonna saatiin huomata sekin, että 200 ihmistä liikkuu paljon hitaammin paikasta toiseen kuin 150 ihmistä. Niinpä aikataulu venyi aika paljonkin suunnitellusta, mutta mitäpä tuolla väliä, kun kerran soitto soi, ruokaa riitti ja alustavien laskelmien mukaan rahaakin oli kertynyt miltei 100.000 bahtin verran. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Friends -baarin Hannulle, joka isännän elkein hyppäsi kuuluttamaan huipputavoitteen olevan nyt niin lähellä, että eiköhän järjestetä keräys sen täyttämiseksi. Välittömästi tämän jälkeen yhdestä pöydästä nostettiin nähtäville tuhannen bahtin seteli ja haastettiin naapuripöytä myöskin mukaan. Siitä se sitten lähti. Seuraavana aamuna Hannu sitten ilmoittikin järjestäjille puhelimessa, että 105.000 olisi rahaa vietäväksi katulasten suojakotiin. Viime vuoden tulos oli muuten 54.000 bahtia.

Rahojen vienti suojakotiin 9.3. klo 17.00

Kun kuljetuksiin varatut kaksi autoa alkoivat olla täynnä klo 16.35, otettiin suunta Thaimaan Suomalaiselta kirjakaupalta kohti Thepprasit Roadia, jossa Father Ray -säätiön ylläpitämä katulasten suojakoti sijaitsee. Paikalla oli kymmenkunta suomalaista ja suurin osa suojakodissa sillä hetkellä asustelleesta 17 lapsesta. Suojakodin toiminnan ydin kun on sellainen, että kadulta löydetyille lapsille ja nuorille annetaan aivan ensiksi ruokaa, sitten suihku ja puhtaita vaatteita ja sen jälkeen oma sänky ja koulupaikka, jonka jälkeen aletaan etsiä mahdollisia vanhempia tai elossa olevia sukulaisia. Tämän vuoksi lapsia tulee ja menee ja asukasmääräkin vaihtelee koko ajan. Poikkeuksen muodostaa eräs 23 -vuotias nuori mies, joka on asunut suojakodissa jo 13 vuotta. Hän käy suojakodista käsin normaalisti päivätöissä ja auttelee suojakodin arkiaskareissa omaa huonettaan vastaan.

Ryhmäkuvaa varten saimme sitten ryhmittyä edellisen vuoden lahjoitusrahoilla hommatun liikennesuoja-aidan eteen. Viime vuoden maaliskuussa pelitilanne suojakodilla oli nimittäin semmoinen, että pitkän tontin taakse oli avattu betoniasema ja aivan tontin laitaa pitkin jyrää edelleen sementtiautoja jatkuvalla syötöllä. Nyt siinä on onneksi aita välissä.

Juttuhetkemme päätteeksi aloimme pikku hiljaa päästä edes jonkin näköiseen muodostelmaan ryhmäkuvaa varten. Muodostelman kunniaksi on sanottava, että se kesti kasassa ainakin 20 sekuntia, jonka jälkeen joillain lapsista alkoi taas olla aivan hillittömästi asiaa sekä toisilleen että suomalaisille. Fr. Ray -säätiötä tässäkin tilaisuudessa edustanut katolinen pastori Derek Franklin onkin josku jonkun takavuosina tehdyn lahjoituksen yhteydessä todennut, että tärkeintä näille lapsille ei ole tämä raha, vaan tieto siitä, että joku välittää heistä.

Ensi maaliskuun ensimmäisenä lauantaina taas. Kipin kapin kapakkaan.

 

 

Tässä vielä muutama osallistujan ottama kuva tapahtumasta. Arvonnan voittajien nimet julkaistaan tämän jutun yhteydessä ensi viikon aikana.