Uusin tulokas vierailevien kirjoittajiemme joukossa on Koh Samuin saarella asuva Madame, joka asuu trendikkäästi saarella sijaitsevan kannabiskaupan takahuoneessa. Vierailevista kirjoittajistamme KalaHarri ja Wäinö Ilmari ovat valinneet omien blogiensa linkittämisen Vieraileviin kirjoittajiin, joten heidän julkaisemansa uudet tekstit menevät aina suoraan sinne. Heitä seuraavien kannattaa käydä aina välillä katsastamassa kuuluuko heille mitä uutta.
Erilainen muori ja Madame puolestaan lähettävät tekstinsä tänne toimitukseen niiden lopullista editointia varten.
Madamen matkassa -blogi alkaa näin:
Palataanpa takaumatyyppisesti vuoteen 2022, tarkemminkin heinäkuun holleille.
Loppukesän päivien lyhetessä, lyheni myös aikani Suomessa, sekä alkoi aikakausi, jossa en aio nähdä lunta. Koukkaus Aasiaan Euroopan kautta oli alkanut.
Lähtökohtaisesti lähdin lähinnä syvästä uteliaisuudesta tarkkailemaan ex-poikaystäväni siivellä, kuinka sitä elämää kaukoimailla eletäänkään, ja miltä se sitten tuntuu, kun skippaa depressioon painostavan pimeyden ja sääolosuhteet, jotka pyrkivät saamaan sinut hengiltä.
Loikataan siitä tammikuuhun 2023, jolloin lähes turpaan saatuani totesin, että tällä mahtavalla maalla on minulle myös itsenäisenä sooloseikkailijana vaikka mitä mielekästä tarjottavaa! Seurasi neljän kuukauden yksinmatka, jonka päätin jatkuvan yhtä uskomattomana vielä saman vuoden syksynä.
Uteliaisuus turistihelvetteihin nosti päätään, sillä siellähän sitä kohtaa muitakin sellaisia, jotka kiertävät maailmaa oman elämänsä johtotähtinä. Selvitin reitin Khao Sokin kautta Surat Thaniin, josta melko eeppisellä yöveneellä livuimme rauhaisasti kohti Samuin satamaa.
Samuilla tapasin parhaan ystäväni täällä, ja hänen influenssaamanaan olen päätynyt jäämään hivenen pidemmäksi aikaa. Kauniit rannat, hyvä ruoka ja loputon määrä muita reissareita takaavat sen, ettei Samuilla tule tylsää hetkeä!
Vuosi takaperin asuin Rasta Baarin hostellihuoneessa, nyt tukikohdakseni on valikoitunut kannabiskaupan päätyhuone. Ystäväni työskentelee kaupassa, ja pääsinkin nopeasti tutustumaan henkilökuntaan sekä esimiehen lähiperheeseen, jotka kaikki asuvat tässä samalla tontilla, kuten Thaimaassa on tapana.
Olen oppinut nauttimaan kulttuurista, kuten esimerkiksi siitä, että ruokailu on ikään kuin oma tilaisuutensa, jossa kaikki jaetaan muiden kesken, eikä ajankäytössä säästellä, vaan vietellään rattoisasti jopa tuntikausia syöden ja jutustellen. On mukavaa, kun ihmiset ovat ystävällisiä ja sanovat kiitos, mutta Suomalaiselle jumalattoman hämmentävää painaa suu korvissa naama kipeänä ensimmäiset viikot. Paikallisilla on myös tyylinsä olla hyvinkin koskettelevaisia keskustelussa, sekä kehua ja kommentoida melko suoraan. Täälläpäin maailmaa myös hissiin mahtuu enemmän ihmisiä kuin sinä itse, mutta painajaismaisia hissitilanteita on takana vain muutama.
Virallista työtä en täällä harrasta, sillä keikkahoitajan palkalla saa kohtuu mukavasti jemmaan, ja täällä elää mainiosti puolella siitä, mitä Suomessa. Toisinaan kuitenkin saatan avustaa erinäisissä askareissa, ja viimeisimpänä vastuualueenani onkin ollut pihan kasvillisuus (ei sativa tässä tapauksessa). Toisinaan pakkailen päihdyttäviä makeisia pussiin tai vaihtoehtoisesti siivoilen kaupalla, mutta mitään varsinaista työlistaa tai palkkaa ei ole, lounaita lukuunottamatta.
Häiritsevää on avoin, positiivinen kulttuuri jollaiseen ei ole tottunut Suomessa. Myöskään kuulumisten kysely ei ole täällä vakavaa, ja haluaisinkin oppia edes orastavaa small talkia. Mikään ei ole niin hirvittävän pedanttia, ei aikataulutukseltaan tai miltään muultakaan kantilta katsottuna. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavat hetkiset tuovat tullessaan, sillä esimerkiksi saatanallinen sadekuuro kesken kaiken saattaa laitella suunnitelmia uusiksi. Vakavasti ottamalla täällä ei selviä, mutta käytännössä kaikki tilanteet pelastaa ihan vaan leveällä, ehkä jopa hölmöltä tuntuvalla iloisella hymyllä.
Meillä on tapana sanoa T-I-T, This Is Thailand
You must be logged in to post a comment.