Koh Larnilla vieraili viime viikonlopun aikana yli 20.000 turistia, thaimaalaisia ja ulkomaalaisia.

Niin vanhat kuin nuoretkin matkailijat saapuivat varhain lauantai- ja sunnuntaiaamuna Bali Hain satamaan ostaakseen laivalippuja tai vuokratakseen pikaveneen 15-40 minuutin matkalle kohti Pattayan tämänhetkistä ykköskohdetta.

Koh Larnin suosio perustuu paitsi Bangkokin läheisyyteen esimerkiksi Koh Sametiin tai Koh Changiin verrattuna, myös saaren kompaktiin muotoon valjastettuun monipuolisuuteen. 800 metriä pitkältä Ta Waen Beachiltä löytyy majoitusta, ruokaa, aurinkovarjoja, hierontaa ja onpa Pattayan kaupunki rakennuttanut matkailijoille näköalapaikankin valokuvien ottamista varten.

Niin, ja onhan se jo kaikkien pattayalaisten tiedossa, että kaupungin parhaat rannat löytyvät juuri Koh Larnilta. Siitä tietää, että ihminen ei ole käynyt Koh Larnilla, jos hän haukkuu Pattayan rantoja huonoiksi.

Pikku Gem tietää, että rantavarjojen virittely on tarkkaa hommaa Koh Larnillakin.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Muistakaa hyvät ihmiset, että se narkkarin näköinen pysäköintilippujen myyjä ei todellakaan ole kaupungin palveluksessa. Eikä kukaan mukaan, sillä pysäköinti Bali Hain satama-alueen siniseksi maalatulla alueella on täysin ilmaista, jätit autosi siihen sitten tunniksi tai vaikka koko viikonlopuksi.

– Sinne mahtuu kaikkiaan 300 autoa ja alue on vartioitu 24/7, kertoo Pattayan kaupunginjohtaja Poramase Ngampichet.

Hän kehoittaa kaikkia, joilta yritetään rahastaa pysäköinnistä Bali Hain sinisellä alueella, soittamaan Pattaya Call Centerin numeroon 1337.

Thaimaan Suomalainen ihmettelee, että mikäli se pysäköintialue on vartioitu 24/7, kuten kaupunginjohtaja sanoo, niin kuinka kummassa kaiken maailman ketkut pääsevät sinne rahastamaan pysäköintimaksuja?

Pysäköinnin valvoja?