Pattayan kuuluisin keskeneräinen kerrostalo lienee Bali Hain sataman alueella sijaitseva rumilus nimeltä Pattaya Waterfront Condo.

Aivan Walking Streetin merenpuoleisen koko rakennuskannan tavoin myös tämä lukuisten spekulaatioiden, pohdintojen ja huhujen äiti, isä ja köyhä sukulainen, on määrätty purettavaksi jo aikoja sitten, mutta jollain ihmeellisellä tavalla pattayalaiset rakennuttajat ja liikemiehet onnistuvat vuodesta toiseen vetkuttelemaan selvien päätösten kanssa. Lahjonnastahan näissä tapauksissa ei missään nimessä voi olla kysymys, sillä luonnollisesti kauniin kotikaupunkimme jalot virkamiehet ovat kaiken sellaisen yläpuolella. Pelkkä ajatuskin puistattaa.

Bali Hain satama-alueelle suunnitellun ympäristöönsä täysin sopimattoman 53 -kerroksisen talon luuranko on seissyt hyljättynä paikoillaan vuodesta 2014 ja vuoden 2020 syyskuussa rakennuksen purkupäätös tuli lainvoimaiseksi. Kun mitään ei tapahtunut, päätti Pattayan kaupunginjohtaja Sonthaya Khunplume antaa häkkyrän valtion osoittaman tahon purettavaksi siten, että lasku purkutöistä lähtisi mörskän alkuperäiselle rakennuttajalle Bali Hai Companylle. Yhtiö oli kuitenkin ennättänyt suojautua uusilta ja vanhoilta velkojilta hakeutumalla omaehtoiseen konkurssiin.

Kun kaikissa kunnon veijaritarinoissa aina tapahtuu jotain ennalta-arvaamatonta ja yllättävää, niin ei ole mikään ihme saman voivan sattua kohdalle Pattayallakin. Nyt astui kuvioon epäilyttävästi konkurssin tehneen rakennuttajayhtiön nimeä muistuttava Bali Hai Construction Company, joka hakee kohteelle uutta rakennuslupaa ja on hakemuksensa tueksi liittänyt mukaan joukon korjausehdotuksia niihin seikkoihin, joiden nojalla rakentaminen aikanaan keskeytettiin.

Tämmöinen näköala aukesi Pattaya Hill Viewpointin näköalapaikalta ennen kuin tuohon vasempaan laitaan nousi näköeste.

Bali Hai Construction Company on tarjoutunut purkamaan rakennuksen kahdeksan ylintä kerrosta ja parantamaan lähistön liikenneoloja rakennuksen mukanaan tuomaa lisääntyvää liikennettä vastaavaksi. Yhtiö kiistää väitteet rakennuksen sijainnista sille varatun tontin ulkopuolella perustellen väitettään sillä, että yhtiön mukaan on epäselvää, mitataanko etäisyyttä merelle rakennuksen julkisivun etäisyydestä mereen vai laiturin päähän.

Mikäli uusi rakennusyhtiö jollain ihmeen tavalla saisikin hakemuksensa läpi, niin mistä rahoista maksetaan takaisin niille kymmenille ihmisille, jotka jo ovat maksaneet käsirahan uudesta asunnostaan Pattayan satama-alueella, minkä arvoinen on lainvoimainen purkupäätös Pattayalla ja kuka tulee oikeuteen vastaamaan niihin lukuisiin rakennushankkeen ympäriltä nostettuihin syytteisiin?

Edelleen olisi erittäin mielenkiintoista saada tietää niiden henkilöiden nimet, jotka olivat Bali Hai Companyn takana ja verrata niitä Bali Hai Construction Companyn osakasluetteloon.