Lauma villinorsuja tappoi karjaa ja vahingoitti viljelyksiä Kaeng Krachanissa Phetchaburin provinssissa lauantaina 22.10.

Viranomaisten arvion mukaan seitsemän elefanttia aiheutti seitsemän lehmän kuoleman maatilalla. Kuusi lehmistä oli iältään 15 kuukauden molemmin puolin ja yksi oli noin 19 kk vanha. Lehmät kuolivat norsujen syöksyhampaiden aiheuttamiin vammoihin.

Tilallaan noin 300 metrin päässä tapahtumapaikasta asuva farmari kertoi yöllä vallinneen kovan rankkasateen, jonka johdosta hän ei havainnut mitään epätavallista ennen kuin lauantaiaamuna meni katsastamaan karjaansa. Nähtyään vahingot hän otti yhteyttä viranomaisiin. Taloudellisiksi tappioikseen tilallinen arvelee satoja tuhansia bahteja.

Norsujen liikkeitä pyritään seuraamaan mm. riistakameroiden ja dronejen avulla, mutta ei sekään keskellä yötä ja rankkasateessa ketään auta.

Kuluneen vuoden aikana olemme saaneet lukea useammastakin epämiellyttävästä kohtaamisesta niin ihmisten ja villinorsujen välillä kuin norsujen tuhoamasta omaisuudestakin. Kaeng Krachanin kansallispuiston alueella arvioidaan elävän noin 250 villinorsua.