Vietnamissa valmistellaan lakia, joka pakottaa sosiaalisen median käyttäjät tunnistautumaan niin kotimaisilla kuin kv. julkaisualustoilla.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhtään mitään et nimimerkin suojissa enää Vietnamissa sosiaalisessa mediassa julkaise, vaan kaikki toiminta tapahtuu reilusti omalla nimellä. Toimenpiteen tarkoituksena on nettihuijareiden tunnistaminen, kerrottiin Vietnamin valtiollisessa mediassa maanantaina 8.5.

“Vuoden loppuun mennessä voimaan astuva laki tulee helpottamaan poliisin työtä nettirikollisia etsittäessä”, kirjoitti valtion omistama Voice of Vietnam (VOV) -sanomalehti. VOV siteerasi artikkelissaan vietnamilaista tiedonvälityksen apulaisministeri Nguyen Thanh Lamia, jonka mukaan nettirikollisten etsintä vaikeutuu ensinnäkin nimimerkin tai tekaistun yhtiön nimissä esiintyvien huijarien ja toiseksi VPN -palveluiden käytön vuoksi.

– Tunnistamattomien henkilöiden ja yritysten mellastaminen internetissä loppuu Vietnamissa, oli kyseessä sitten joku paikallinen nettisovellus tai Vietnamissa toimiva Facebook, Tik Tok tai YouTube, ministeri sanoi.

VPN -palvelun käyttöesto on teknisesti täysin mahdollista tänä päivänä.

Uusi lakiesitys on vielä vahvistamista vaille, eikä tarkempia tietoja ole vielä annettu julkisuuteen. Osaltaan se johtuu siitä, että kaikki nettipalveluita tarjoavat vietnamilaisyritykset eivät vielä kykene tunnistamaan käyttäjiään tai asiakkaitaan. VPN -palveluita koskevasta mahdollisesta käyttökiellosta ei niinikään ole annettu vielä tietoja julkisuuteen.

Nyt kysymmekin lukijoiden mielipidettä. Olisiko se sananvapauden rajoittamista, jos Suomessakin pitäisi sosiaalisen median käyttäjien tunnistautua ennen kuin pääsevät julkaisemaan tai tilaamaan yhtään mitään netissä? Mielipiteet tämän artikkelin kommentteihin tai sähköpostitse osoitteeseen thaimaansuomalainen@gmail.com