Meillä kun on aina unelmoitu otsikosta, joka Songkranin aikaan menisi jotenkin niin, että “sade pilasi vesijuhlat”, niin nyt päästiin aika lähelle sitä.

Kävi nimittäin niin, että tulvia helpottamaan suunniteltu viemärityö Pohjois-Pattayalla (pikkukuva) itse asiassa ainoastaan pahensi tilannetta viime viikonloppuna muutenkin tulva-alttiina tunnetussa Mum Aroin risteyksessä kolmoskadulla. Se on paikka, joka yleensä tulvii ensimmäisenä rankkasateen sattuessa.

Niin kävi myös sunnuntaina 9.10, kun vettä riitti aina Phetchtrakul Roadille saakka. Yleensä nopeasti tulviva risteys myös tyhjenee aika nopeasti sateen päätyttyä, mutta tällä kertaa ei niin käynytkään ja kaduilla liikkuvien ärtymys sai aiheen muuttua raivoksi.

Asiaa tutkimaan saapuneet kaupungin työntekijät oivalsivat äkkiä, että viemäröintiurakan saanut yritys oli pattayalaiseen tyyliin jättänyt jälkensä siivoamatta ja heiltä kadulle jälkeen jäänyt maa-aines ja roskat siirtyivät sadeveden mukana viemäriin ja tukkivat sen täysin. Löydöksen jälkeen kaupungintalolta lähti urakoitsijalle kipakka käsky tulla siivoamaan jälkensä ja korjaamaan aiheutettu vahinko.

Ylempänä kadulla saattoivat kaupungin tarkastajat todeta, mikä on urakoitsijan mielestä loppuun saatettu viemärityö.

Sen lisäksi urakoitsijalle ilmoitettiin tämän jatkossa tarvitsevan kaupungilta luvan minkäänlaisen viemäröintiurakan toteuttamiseen.