Tätä lukiessasi on Koh Larnin saarelle jo asennettu yhteensä 200 uutta turvakameraa saaren seitsemälle suosituimmalle turistirannalle sekä niiden ns. lähipalveluympäristöön.

Kaikki turvakamerat ovat teknisesti uusinta uutta. Ne kykenevät zoomaamaan rantoja lähestyvät veneet aina 800 metrin etäisyyteen saakka ja erottavat myös ohi ajavien autojen rekisterinumerot. Yksi turvakameroiden käyttöön liittyvä yksityiskohta on vielä sellainen, että missä päin tahansa Koh Larnilla turvakameroissa havaitaan jotain poikkeavaa, on virkavalta paikalla korkeintaan 10 minuutissa selvittämässä, mitä on tekeillä.

Toinen Koh Larnia koskeva parannusuutinen koskee Tawanin rannan laituria, joka jo pitkään on ollut remontin tarpeessa.

Pahaksi on päässyt. Tässä sitä riittääkin savottaa.

– Koko laituri menee uusiksi, kertoo Kiattisak Sriwongchai (pikkukuva), joka näitä Koh Larnin parannustöitä kaupungin puolesta valvoo.

– Eikä pelkästään se laituri, vaan myös sinne johtavat kävelytiet ja -polut, katokset ja kaiteet. Koko projekti valmistuu vuoden 2023 aikana.

Kokonaisuuteen kuuluu myös uusi Tawan Beachin hallintorakennus, josta käsin hoidetaan mm. myyntipaikkojen vuokrausta ja rannan kunnossapitoa. 775 -neliöisen rakennuksen palveluihin kuuluu sen valmistuttua myös ensiapuasema, joissa potilas saa onnettomuustapauksissa ensiavun ennen kuin häntä lähdetään viemään Koh Larnin terveysasemalle tai Pattayalle sairaalaan.

Uusi hallintorakennus on jo harjakorkeudessaan.

– Saarelle tulee nykyisellään vuodenajasta riippuen päivittäin sellaiset 10.000-20.000 turistia ja paikan palvelutason tulee olla sen mukainen.