Paikallisviranomaiset Bangkokissa ovat päättäneet, että kannabistuotteita myyvien kauppiaiden tulee osoittaa asiakkailleen paikka, jossa sätkiään polttelevat.

Päätös tulee vastauksena Khao San Roadin yrittäjien vetoomukseen kadun vapauttamiseksi marijuanan hajusta. Se kun pelmahtaa nykyisin vastaan erityisesti äskettäin rakennettua Plantopian aluetta lähestyttäessä. Siellä kannabista myydään paljon ja sen polttaminen on alueella vapaata.

Tilannetta ei Khao San Roadilla eikä muuallakaan ole yhtään helpottanut se, että tähän saakka kannabistuotteiden polttaminen tai syöminen niitä myyvissä kaupoissa on ollut kiellettyä. Nyt mennään aivan päinvastaiseen suuntaan.

Khao San Road tunnetaan vilkkaana baari- ja kauppakatuna.

Khao Sanin yrittäjäyhdistyksen pj. Sanga Ruangwattanakul näkee Plantopian olevan juuri sellainen paikka.

– Plantopia on rakennettu juuri sitä varten, että siellä myydään ja siellä voi käyttää ostamiaan kannabistuotteita. Laitetaan sinne kunnon ilmastointi ja pidetään väki sisätiloissa, niin homma on hoidettu ja määräyksiä noudatettu, hän sanoo.

Mies itse on kannabiksen vapaan käytön puolestapuhuja, mutta myöntää tarpeen valvoa kannabistuotteiden myyntiä ja käyttöä. Siksi erilliset kannabistuotteiden käyttöpaikat ovat hänenkin mielestään hyvä asia. Vähän tupakkapaikkojen tapaan.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millaisen tuotteidensa käyttöpaikan nämä kauppiaat asiakkailleen osoittavat Hua Hinin Market Villagessa.

Sanga on jopa sitä mieltä, että kannabistuotteiden myyjien tulisi pitää kirjaa asiakkaidensa ostokäyttäytymisestä. Jokaisesta erikseen.

– Se on yksi tapa valvoa kannabiksen käyttöä kadulla, jolla toimii yhteensä 15 kannabistuotteita kauppaavaa yritystä.

Hän kertoo myyjiä todellisuudessa olevan paljon enemmän kuin ne luvalliset 15, sillä moni myy kannabistuotteita “tiskin alta”. Kannabistuotteiden, kuten tupakan ja alkoholinkin, laillinen myynti on luvanvaraista ja kaikki eivät luvista tahdo maksaa.

Old Weed Man avaa jo toisen liikkeen Pattayalla.

Thaimaan kannabislakia korjaavan lakiesityksen läpimenemistä odotellessa on oppositiopuolue Pheu Thain apulaistiedottaja Treechada Srithada kertonut uusia kannabiskahviloita ja -myymälöitä sikiävän kuin sieniä sateella jokaisessa Thaimaan provinssissa.

Koskahan Suvarnabhumin lentokentälle saadaan oma kannabis -lounge? Olisihan se huimaa, kun koneen noustessa sen matkustajat olisivat jo valmiiksi pilvessä.