Ei riitä rankat sateet, tarvitaan myös tuhotulvat.

Chiang Mai on viime viikkoina alkanut suorastaan keulia tämänkin lehden otsikoissa. Nyt on otsikoiden aiheena jopa vuoden 2011 tulvakatastrofin korkeudelle nouseva veden pinta, joka tuo tulvavedet kaupunkialueelle saakka.

Jatkuvat sateet ovat aiheuttaneet sen, että maanantaisten 3.10. raporttien mukaan Ping -joen pinta on edelleen nousussa. Jokivarren asukkaita on neuvottu keräämään kamppeensa ja siirtymään ylämaita kohti. Se on sentään Chiang Main seutuvilla helppoa. Sijaitseehan Thaimaan korkein kohta, Doi Inanthon, juuri Chiang Main provinssissa.

Ping -joki alkoi tulvia yli äyräidensä sunnuntai-iltana 2.10. aiheuttaen tulvatuhoja noin 1.000:lle kotitaloudelle. Edes jokitörmälle kasatut hiekkasäkit eivät auttaneet, kun vesi tulvi viemärien kautta kaupunkialueelle. Jokiveden pinnan korkeudeksi mitattiin 4,52 metriä, mikä ylittää sen turvarajan 82 cm:llä.

Tältä näyttää jokivarressa. Kaupunkiin tulvavesi tulee viemärien kautta.

Vettä Ping -jokeen tulee Mae Taeng– sekä Mae Rim -joista, joiden antiin jatkuvat sateet niinikään vaikuttavat. Niinpä jokien sielunelämää paremmin tuntevat ovat vakuuttuneita siitä, että vuoden 2011 katastrofitaso, jolloin veden pinta Ping -joessa nousi lähes viiteen metriin, on hyvinkin mahdollista saavuttaa myös tänä vuonna.

Mutta se joesta. Joillain kaduilla Chiang Maissa on mitattu jopa yhden metrin syvyyksiä ja ihmisten evakuointi alueilla jatkui maanantaina. Monet koulut ja virastot oli tulvien takia suljettu. Pahimmillaan tulvat olivat Chang Khlan– ja Charoen Prathet Roadilla, mutta kahluuta ja käsipohjaa harrastettiin myös Pa Phrao Nokin ja Nong Hoin alueilla.

Sateet jatkuivat maanantaina ainakin Chiang Daon, Mae Taengin, Mae Rimin, Mae Ain, Fangin, San Sain ja Doi Saketin alueilla. Kaikki sopivasti kaupungista katsottuna yläjuoksulla päin.

Marraskuussa 2021 maisemat näyttivät lentokoneen ikkunasta tämäntapaisilta ja silloin tuli mietittyä, että miksei mediassa kerrota näistä mitään?