Toinenkin thaimaalainen snookerin maailmanmestari
Siripaporn “Baipat” Nuanthakhamjanista tuli toinen thaimaalainen snookerin maailmanmestari viime viikonloppuna.
Edellinen oli maailmantilaston tämän hetkinen ykkönen Nutcharut “Mink” Wongharuthai, joka vei tittelin vuonna 2021. Thaimaa onkin viime vuosien aikana noussut yhdeksi lajin mahtimaista, sillä myös miesten puolella menestyviä thaimaalaisia riittää.
Viime viikonlopun MM -finaalissa Baipat voitti kiinalaisen Bai Yulun framein 6-3 Hi-End Snooker Clubilla Bangkokissa. Finaaliin pääseminen vaati Baipatilta maailmanlistan ykköspelaaja Minkin lyömisen framein 5-2 ja Bai puolestaan voitti maailmanlistan kakkosena majailevan englantilaisen Reanne Evansin framein 5-3.

Turnauksen alussa Bai ehti jo antaa merkkejä tulevasta tekemällä 127 pisteen breakin. Korkein pistemäärä koko turnauksen historiassa.
Vaikka finaali lopulta päättyikin selvin numeroin ei Bai antautunut helpolla, sillä ottelu kesti lähes kahdeksan tuntia. Bai itse asiassa johti finaalia luvuin 3-2 ennen kuin Baipat kokosi itsensä ja vei neljä seuraavaa framea, maailmanmestaruuden ja 8.000 punnan (332.000 bahtia) suuruisen pääpalkinnon.
Baipatin maailmanmestaruus tarkoittaa myös sitä, että Mink saa thaimaalaista seuraa ensi kauden World Tourille.

0 comments