Thaimaan media valvomaan ääntenlaskentaa
Yhteensä 40 thaimaalaismediaa on liittynyt yhteen tarkoituksenaan saada vaalitulos julki parisen tuntia sen jälkeen, kun vaalihuoneistot on suljettu.
Thaimaan mediassa ei sitä suoraan sanota, mutta se perimmäinen tarkoitus on ehkä sittenkin ennaltaehkäistä vuoden 2019 parlamenttivaalien ääntenlaskennan kummallisuudet. Silloinhan ääniä laskettiin uudelleen joissakin vaalipiireissä ja maaseudulta (lue: Pheu Thain vankimmilta kannatusalueilta) tulleita ääniä katosi mystisesti matkalla keskusvaalilautakuntaan.
Se varsinainen kähmintä alkoi vasta sen jälkeen, kun vaalitulos oli julkistettu ja sekä nykyinen päähallituspuolue Palang Pracharath että oppositioon jäänyt Pheu Thai katsoivat voittaneensa vaalit ja olevansa itseoikeutettu hallituksen muodostajapuolue. Vaikka Thaimaassa näennäisesti vaalit pidettiinkin, niin demokratian kanssa niillä oli harvinaisen vähän tekemistä. Nyt Thaimaan media aikoo estää saman pelin jatkumisen.

Thaimaan digitaalisen televisiotoiminnan liiton, Association of Digital Television Broadcasting (ADTEB),pj. Suphap Kleekajai sanoi tulevien vaalien olevan uusi alku Thaimaalle.
– Sen lisäksi, että media raportoi vaalituloksista tuoreeltaan, se toimii myös vaalihuoneistojen vahtikoirana mahdollisia vaalivilppejä ehkäisemässä. Me päätimme toteuttaa tämän sen jälkeen, kun keskusvaalilautakunnalta tuli ilmoitus siitä, että he tarvitsevat 4-5 päivää ennen kuin lopullinen vaalitulos voidaan julkistaa.
Niinhän sitä Suomessakin sanotaan, että kun asiat pitkittyvät, niin ne mutkistuvat ja tämä halutaan vuoden 2023 parlamenttivaaleissa nyt estää. Jos ja kun valtakunnan media pääsee raportoimaan vaalihuoneistojen tapahtumista ja ääntenlaskusta heti tuoreeltaan, on keskusvaalilautakunnan paha enää mennä sen jälkeen mitään sumpeloimaan.

ADTEBin konsulttina toimiva Adisak Limparungpatanakij sanoi teknisesti olevan täysin mahdollista aloittaa vaalitulosten julkaiseminen jo kaksi tuntia vaalihuoneistojen sulkeutumisen jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun vaalihuoneistot suljetaan klo 17, niin tuloksia aletaan saada jo klo 19 ja lopulliset tulokset ovat valmiita klo 21 mennessä.
– Äänestyspaikkoja on yhteensä 95.000 ja esimerkiksi annettujen äänten määrä jokaisella äänestyspaikalla kirjataan reaaliaikaisena Sripatumin yliopiston serveriin. Mikäli annettujen äänien määrä millään äänestyspaikalla poikkeaa Sripatumin yliopiston serverillä olevista tiedoista, niin jollakin on paljon selittämistä, Adisak kertoi.
Myös puolueista ainakin Pheu Thailla, Demokraattipuolueella, Move Forwardilla, Thai Sang Thailla ja United Thai Nationilla on omia vaalitarkkailijoitaan äänestyspaikoilla.

Näistä tulee kaikkien aikojen vaalit.
0 comments