Thaimaan sijoitus maailman kilpailukykyisimpien maiden listalla putosi vuoden 2021 sijalta 28 tämän vuoden 33. sijaan.

Kaikkiaan listalla on 63 sellaista maata, joita voisi ajatella mieluummin sijoituskohteena kuin esimerkiksi kehitysapukohteena, joten sijoitus listan puolivälissä ei sinänsä ole mitenkään huolestuttava. Suomen sijoitus listalla on 8, mutta Thaimaan taakse jäivät esimerkiksi Japani (34.), Espanja (36.) ja Portugal (42.). ASEAN -maista Thaimaan edelle pääsivät Singapore, joka oli koko listan kolmas, ja Malesia (32.).

Pohjoismaista Tanska oli listan ykkönen, Ruotsi neljäs, Norja yhdeksäs ja Islanti 16.

The World Competitiveness Yearbookin ranking -listoihin pääset tutustumaan lähemmin tästä linkistä.

Näitä listoja julkaistaan paljon ja niiden tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia, kuten tämänkin ranging -listan tulosten yksityiskohdista voi päätellä.