Olen joissain yhteyksissä aiemminkin tullut todenneeksi, että Thaimaa on vähän niin kuin Suomi 1970 -luvulla. Semmoiset 40 vuotta tätä päivää jäljessä. Tässä jälleen yksi tapaus, joka todistaa asian.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun pankissa sanoivat, että firmalle kannattaisi avata nettipankkitili. Sen jälkeen ei kuulemma tarvitsisi joka maksutapahtuman perässä aina pankissa juosta.

Tilin avaamiseen vaadittiin yhtiökokouksen pöytäkirja, jossa vahvistettiin yhtiökokouksen nyttemmin päättäneen MaijaGizmo Co.,Ltd:n tarvitsevan nettipankkipalveluita. Sanoin konttorinjohtajalle, että yhtiö olen minä ja se kokous voidaan pitää tässä ja nyt. Mihin voin allekirjoittaa?

Sain kuulla, ettei se nyt ihan niin mene, vaan kirjanpitäjältä pitäisi käydä hakemassa tukku papereita, joissa todistetaan firman olevan olemassa, edelleen pystyssä ja semmoisessa juridisessa asemassa, että näinkin iso ja tärkeä päätös voidaan sen nimissä tehdä.

– Mutta teillähän on jo kaikki firman paperit! Ne toimitettiin tänne silloin kun tiliä avattiin ja tilitapahtumista voi lapsikin päätellä firman olevan päivittäisessä toiminnassa edelleen, remelsin.
– Tähän tarvitaan tuoreemmat paperit, pankinjohtaja sanoi, kerrot vaan kirjanpitäjällesi mitä tarvitaan, niin se kyllä tietää mitä pitää tehdä.

Asia vilpitön. Keon juttusille Hans Lankarin toimistoon ja supinaa, että nettipankkia varten pittäis ny papirossia suaha. Keo on jo vuosia sitten ymmärtänyt, että ainakaan näihin kirjanpitoon liittyviin asioihin minulta on turha odottaa yhtä ainutta järkevää kommenttia ja nyökkäsi stoalaisen tyynesti.

– Tule ensi viikolla hakemaan.

Seuraavalla viikolla takaisin pankkiin.

– Onko sinulla passi mukana, kysyi yläkerran asiakaspalvelussa työskentelevä pankkineiti.
– No ei varmana ole, vastasin, tässä on kaikki minun thaimaalaista firmaani koskevat tiedot ja kaikki ne paperit, jotka tuo mies (osoitin lasikopissaan istuvaa pankinjohtajaa) käski minun tänne tuoda eikä kukaan missään vaiheessa ole maininnut passista yhtään mitään. Sitä paitsi teillä on jo miljoona kopiota siitä.
– Passi pitää olla, pankkineiti sanoi, sillä ilman sitä tämä ei onnistu.
– Mutta teillähän on jo miljoona kopiota minun passistani?
– Tähän asiaan liittyen pitää olla oikeaksi todennettu kopio voimassa olevasta passista.
– Mutta kun teillä on! Otetaan yksi kopio jostain niistä miljoonista passikopioista ja todistetaan se oikeaksi. Tuossa on minun thaimaalainen ajokorttini joka käsittääkseni on virallinen henkilöllisyystodistus tässä maassa.
– Ei se käy. Sinun täytyy nyt vain tulla uudestaan sen passin kanssa.

Mikäli olisin ollut viisas, niin olisin jo tässä vaiheessa heittänyt kirveen kaivoon ja sanonut sitä vanhaa vitsiä mukaillen, että “pitäkää se saatanan tunkkinne”.

Tyhmä kun olen, niin hain passini ja tulin vielä samana päivänä takaisin.

Parin passikopion (järjestyksessä 1.000.001 ja 1.000.002) ottamisen ja allekirjoitusten jälkeen sain sitten mukaani vaaleansinisen laatikon, jossa oli suurin piirtein ison avaimenperän kokoinen “token” jota tulisin tarvitsemaan nettipankin salattuun maailmaan pääsemiseksi.

– Sinulle tulee lähipäivinä sähköpostitse käyttäjätunnukset ja olet kahden viikon sisään saava kirjattuna kirjeenä PIN -koodin tilisi käyttöä varten, pankkineiti sirkutti.

Odottelin pari viikkoa. Ei tullut sähköpostia eikä tullut kirjattua kirjettä. Soitin pankin valtakunnalliseen palvelunumeroon ja vain 25 minuutin odottelun jälkeen pääsin asiakaspalvelijan juttusille, joka kertoi, ettei tämä asia kuulu hänelle ja hän yhdistää minut eteenpäin asiaa hoitavalle henkilölle. Sitten puhelu katkesi.

Uusi vääntö 1333 ja noin 20 minuutin odotus. Tällä kertaa luuriin osui aivan oikeasti näistä nettipankkikuvioista vastaava henkilö, joka ensi töikseen kysyi minun käyttäjätunnustani. Vastasin soittaneeni juuri siksi, etten ole sellaista saanut. Mies lupasi lähettää sen minulle 10 minuutin kuluessa ja näin tapahtuikin. Innostuneena koitin ottaa internet -pankkipalveluni käyttöön, mutta edelleen nettipankki väitti etteivät tietoni täsmää heillä oleviin tietoihin. Uusi yhteys pankin asiakaspalvelunumeroon.

– Sinun pitää käyttää sitä PIN -koodia, jonka olemme sinulle lähettäneet, miesääni luurista vastasi.
– Mitä ihmeen PIN -koodia? En minä ole mitään saanut.
– Hetkinen, miesääni sanoi ja laittoi pimpelipomin soimaan.

Noin 10 minuuttia myöhemmin jätkä palasi luuriin ja sanoi tarkistaneensa Bangkokin postista, että lähetys on meille perille toimitettu ja allekirjoitettu vastaanotetuksi.

– Teillä on siellä töissä khun Oblat, joka on ottanut sen lähetyksen vastaan.

Kerroin äijälle, että meidän talossa minä maksan palkat kuukausittain enkä ainakaan lähimuistilla muista maksaneeni palkaa yhdellekään Oblatille, Rublatille tai Koblatillekaan.

– Voisittekohan te lähettää sen minulle uudestaan?

– Tässä tapauksessa teidän täytyy mennä takaisin sinne omaan tilinpitäjäpankkiinne ja selvittää asiaa siellä, sanoi puhelinpalvelija.
– No kiitos sinulle ja kuulemiin, vastasin kaikkea muuta kuin tyytyväisenä saamaani “puhelinpalveluun”.

Kun sitten torstaina 5.7. palasin vaaleansinisen laatikkoni kanssa pankin toisen kerroksen asiakaspalveluun, niin se minulle alunperin nettisopimuksen tehnyt pankkineiti pakeni oitis paikalta. Näki, mitä minulla oli mukanani, arvasi luultavimmin kokemuksesta, mitä oli tulossa ja katsoi parhaaksi lähteä lounaalle. Kello oli puoli kaksitoista. Asiaa tuntematon miesvirkailija, jonka sangen lyhyessä ajassa tajusin asiaa vieläkin tuntemattomammaksi, otti minut vastaan vuoronumerolla 012.

Kerroin hänelle koko historian ja sanoin, että PIN -numeroa tässä ollaan vielä vailla. Mies näytti minulle sen ison avaimenperän kokoisen laitteen PIN -numeroa ja sanoi, että “tuossahan tuo on”. Minä siihen, että “ei varmasti ole” ja “kokeiltu on niin kotona kuin teidän puhelinpalvelunkin kanssa ja ei toimi”.

– Sanoivat minulle, että tänne pitää tulla tätä asiaa selvittämään.

Jotta tehtäisiin pitkästä jutusta vähän lyhyempi, niin voitanee todeta, ettei kukaan ainakaan tässä konttorissa oikein tunnu tietävän miten heidän oma nettipankkinsa toimii. Tämäkin äijä soitti suureksi yllätyksekseni samaan palvelunumeroon jossa itsekin olin asioinut ja alkoi toistaa samoja harjoituksia joita jo kotioloissa olin ystävällisen puhelinäänen opastuksella tehnyt. Tämänkö takia tänne konttoriin piti tulla?

Konttorissa viettämäni tunnin aikana sain kaikkien yhdessä tekemiemme harjoitusten jälkeen kuulla, että minun pitää pyytää kirjanpitäjältäni uudet paperit ja aloittaa koko prosessi alusta.

– Ei muuten pidä, sanoin nyt jo hikiseksi muuttuneelle pankkivirkailijalle, vaan minun pitää vaihtaa pankkia. Eikä tämä sinun syytäsi ole, lohduttelin miespoloa, mutta nuo tokenit, salasanat ja kaikki muukin tähän liittyvä jää nyt kyllä sinulle. Kiitos ja hei.