+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Aivan Pattaya edustalla Laem Chabangissa lojuu Hong Kongista sinne tullut risteilylaiva (pikkukuvassa), jonka rantautuminen on kielletty kaikissa maissa matkan varrella.

Syy kieltoon on se, että laivalla epäillään olevan koronavirustartunnan saaneita matkustajia eikä yksikään maa ole ollut halukas ottamaan lisää mahdollisia koronaviruspotilaita maaperälleen.

Amerikkalaisomistuksessa oleva risteilyalus Westerdam tuo tullessaan 1.455 matkustajaa sekä 802 miehistön jäsentä ja aluksen päällystö kiistää kaikki koronavirusepäilyt. Thaimaa oli myöntänyt sille rantautumisluvan Chon Burin syväsatamaan, mutta perui myöntämänsä luvan klo 01.00 täkäläistä aikaa. Syy luvan perumiseen oli kansalaisten keskuudessa noussut voimakas vastustus Kiinasta tulevan risteilyaluksen rantautumiseen ja etenkin sen matkustajien maihin päästämistä kohtaan. Maan suosituimmat turistikohteet, joihin Chon Burin provinssissa sijaitseva Pattayakin kuuluu, on luokiteltu maan virustartuntaherkimmiksi alueiksi.

Mihin laiva jatkaa täältä matkaansa, ei ole tiedossa, mutta Thaimaahan heillä ei ole asiaa. Kuten ei Japaniin, Indonesiaan, Filippiineille tai Singaporeenkaan.

Thaimaansuomalaisen vinkki alukselle onkin, että menkää Suomeen. Siellä ottavat vastaan aivan mitä tahansa.

Ei tästä kauaa ole, kun Koh Samuilla vielä unelmoitiin risteilymatkustajien pelastavan saaren turismin. Hiljaista on tänä päivänä.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: