Tämä on Thaimaa – kyllä maalla on mukavaa

Kun liikuskellaan “siellä aidossa” Thaimaassa ollaan hyvin usein maaseudulla, sillä sanottakoon se suoraan tässä ja nyt, thaimaalaiset ns. peruskaupungit ovat yleensä aika tylsiä paikkoja muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ellet usko, niin mene käymään vaikka Hat Yaissa. Niihin kiinnostaviin kaupunkeihin palataan vielä tuonnempana, mutta tutustutaan nyt vähän aikaa maaseudun elämään.

Akat Amnuain kylä on thaimaalaiseksi maalaiskyläksi suuremman puoleinen ja niinpä sieltä löytyy esimerkiksi autokorjaamo ja paljon muitakin sellaisia palveluja, joita varten sinne tullaan lähiseudun pikkukylistä jopa kymmenien kilometrien takaa. Tyypillinen pikkukylä puolestaan on sellainen, mistä löytyy ehkä kyläkoulu, pari kauppaliikettä ja pankkiautomaatti. Tälläisia kyliä me näimme koillisen Thaimaan reissullamme paljon.

Osa näiden kylien asukkaista käy joko isommassa lähikylässä tai kaupungissa töissä, mutta hyvin moni harjoittaa maataloutta: riisin viljelyä, kasvattaa kumipuita, hoitaa sikoja tai pitää kanalaa. Löysimmepä porukasta vielä miehen, joka tekee huonekaluja puusta käsityönä. Edelleen on perheitä, joissa isä on viikot kaupungissa hommissa ja äiti hoitaa perheen kotitilaa. Monella on täällä kaksi ammattia, koska yhdestä ei kertakaikkiaan irtoa leipää koko perheen hengen pitimiksi.

Vanhuksista huolehditaan

Moni tuntee thaimaalaisen sanonnan, jonka mukaan lapsissa on ihmisen vanhuuden turva. Ainakin täällä se pitää täysin paikkansa. Lapset lähettävät rahaa mikäli ovat kauempana töissä ja lähempänä asuvat käyvät lähes päivittäin varmistamassa, että vanhemmilla on kaikki hyvin. Myös lapsenlapset näyttävät käyvän isovanhempiaan auttamassa niin koti- kuin ulkoaskareissakin aina koulun jälkeen. Missään en ole nähnyt niin hyvin kasvatettuja lapsia ja vanhempiaan kunnioittavaa nuorisoa kuin koillisessa Thaimaassa.

Kotitalonsa terassilla istuskellut vanha nainen kertoi, kuinka kaksi hänen tyttäristään oli juuri käynyt miehineen kunnostamassa hänen taloaan ja kolmas, kaupungissa asuva tytär oli luvannut kustantaa seinien maalauksen. Pojanpojat tulivat päivittäin koulun jälkeen auttamaan arjen askareissa. Läksyille pojilla oli aikaa auringon laskettua päivänvalon himmetessä.

Cityfarmari ja puuseppä

Nakhon Phanomiin johtavan tien varrelta löysimme sikalan, joka yhdessä puusepänverstaan kanssa muodosti eräänlaisen tuotantoyhtymän. Puuseppä piti omien töidensä ohessa sikoja silmällä aina viikolla, kun varsinainen sikafarmasi kävi Sakon Nakhonissa töissä. Sikalan ja puusepänverstaan lisäksi niitylle oli rakennettu heinälato, yhteiset taukotilat sekä suihku ja wc. Tämä kaikki mahdollisti hyvin alueella yöpymisen. Lähempi paikkojen ihastelu osoitti siellä myös kasvavan mitä moninaisempia etelän hetelmiä. Myyntiinkö?

– Ei, farmari vastasi, vaan ihan huvikseni minä noita. Siinä ne kasvavat ihan itsekseen ja vanhemmilleni olen siitä aina jotain vienyt, mutta muu suku saa kyllä itse tulla poimimaan, mikäli hedelmiä haluavat. Ne mitään maksa. Haluatteko matkaevääksi?

Sikalassa huomasin yhden erityisen piirteen tai oikeamminkin sen puutteen. Siellä ei nimittäin yhtään haissut sikalalle vaikka sikoja ja porsaita oli kymmenittäin. Millainen tämä on bisneksenä, kysyin lattioita pesevältä sikafarmarilta.

– Kovasti kannattaa tehdä olkoonkin, että noita sikoja pitäisi olla paljon enemmän ennen kuin tästä on päätoimeksi. Tuommoisesta 200 -kiloisesta porsaasta saa 15.000 bahtin molemmin puolin vähän markkinatilanteesta riippuen. Viimeksi möin viisi kappaletta hintaan 80.000 bahtia, josta summasta annoin tuolle puusepälle kymppitonnin, kun auttaa minua tämän sikalan kanssa. Se tekee vuoden mittaan ihan hyvän lisän kaupungista saamilleni palkkatuloille.

Jätämme cityfarmarin sikojensa pariin ja siirrymme niityn poikki huonekaluverstaan puolelle. Siellä on katoksen varjossa istuvalla puusepällä työn alla ruokapöytä. Työtilan vieressä on pieni raaka-ainevarasto, jota täydennetään aina tarpeen mukaan. Kysyn mistä verstaalle riittää asiakkaita ja saan kuulla käden taidon periytyneen suvussa jo vuosisatojen ajan.

– Niin kauan kuin taloja rakennetaan, niin myös huonekaluja tarvitaan ja ainakin näillä seuduin ihmiset hyvin tietävät kenen puoleen silloin käännytään.

Puuseppämestari ei ole lainkaan huolissaan siitä, että isojen kauppakeskusten palveluihin kuuluu nykyään myös valmiiden huonekalujen myynti.

– Toisin kuin teillä siellä Euroopassa, on Thaimaassa aina teetetty huonekaluja oman talon mittojen mukaan niin olo-, makuu- kuin ruokailuhuoneisiinkiin ja kun katsot täällä vaikka minkä tahansa talon terassia, niin löydät sieltäkin tämmöisiä puuhuonekaluja. Perinteinen käsityötaito on täällä edelleen arvossaan ja ihmiset tietävät, että puolisostaan pääsee aina eroon, mutta sohva tai ruokapöytä valitaan loppuelämäksi.

Myöhemmin sain Na Wan kylillä kuulla puusepän olevan erittäin arvostetussa maineessa työnsä laadun ansiosta.

– Ei se mikään nopea mies ole, mutta sovitut toimitusajat ja hinnat pitävät aina, eräs kanankasvattaja totesi. Kanafarmista ja farmarista hieman lisää tällä

videolla:

Ja tontille

Huikean maaseutukierroksemme aikana kävi myös erittäin selväksi, kuinka tärkeää maan omistaminen thaimaalaisille on. Suvun maita jaetaan lasten kesken ja jyvitetään kulloistenkin elämäntilanteiden mukaan. Niinpä myös Sakon Nakhonin seudulta kotoisin oleva Luck halusi ehdottomasti esitellä oman tonttinsa, joka sijaitsi kotimatkamme varrella, kun palasimme kohti Akat Amnuain kylässä sijaitsevaa mökkiämme. Tontti oli iso kuin mikä, mutta paljon siinä saa vielä töitä tehdä, jos sinne jotain joskus meinaa rakentaa.

– Suurin piirtein 50.000 bahtin arvosta siihen on tähän mennessä maata ajettu ja lisää menee vielä ainakin saman verran. Tuskin riittää sekään, mutta toisaalta jokainen sorakuorma myös nostaa tontin arvoa.

Asioihin kuuluu oleellisesti se, että vaikkei maastossa mitään merkkejä olekaan, niin Luck tietää ruohonkorren tarkkuudella oman tonttinsa rajat. Samalla tulee selvitettyä sekin, minkä kokoisia naapuritontit ovat ja millaisia maakauppoja sisarusten kesken viimeksi on tehty.

Ja kun vielä lopuksi mainitaan sen tämän jutun alussa esitellyn vanhan naisen olevan Luckin äiti, niin se varmasti kertoo aika paljon siitä, kuinka tärkeä perheyhteys näille ihmisille on. Ja arvatkaa huviksenne, kuka sen sisäseinämaalauksen loppupelissä maksoi.