+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Pattayan poliisi teki torstaina 15.12. aamuyöllä klo 3.06 ratsian yökerhoon, jota epäiltiin laittomaksi.

Ainakin 169 Club oli auki laittomaan aikaan, sillä kiinni sen olisi pitänyt mennä reilua tuntia ennen ratsian alkamista. Yli 100 ihmistä siellä kuitenkin edelleen oli paikalla nauttimassa sekä musiikista että alkoholista.

Poliisit määräsivät musiikin seis ja alkoivat tutkia paikan alkoholi- ja ravintolalupia. Paikan vastaava hoitaja, jonka nimeä ei annettu julkisuuteen, ei pystynyt näyttämään minkäänlaisia dokumentteja paikan laillisuuteen saati alkoholin myyntioikeuksiin liittyen. Hänet vietiin Pattayan poliisiasemalle kuulusteltavaksi ja jatkotoimenpiteitä varten.

Tältä se sitten näyttää, kun poliisi määrää soiton seis ja valot päälle. Tunnelmia Flexx Clubilla ratsian alkamisen jälkeen tämän kuun alussa.

Pattayan poliisista ilmoitetaan heidän jatkossakin partioivan kaduilla yöaikaan ja menevän katsomaan mitä on tekeillä, mikäli havaitsevat aamukahden jälkeen auki olevan baarin, yökerhon tai pubin.

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: