+358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Suomalaisen tietoyhteiskunnan kasvatti ei aina välttämättä ymmärrä sitä kunnioitusta, jota thaimaalaiset tuntevat maata ja merta, maanviljelystä ja kalastusta kohtaan.

Mistäs luulet suomalaistenkin saaneen elantonsa ennen Nokiaa, Konetta ja Angry Birdsiä? “Suomi elää metsästä” hoettiin vielä 1970 -luvulla ja osin 80 -luvun alussakin, mutta sitä ennen, aikana ennen maaltapakoa, Suomikin eli maanviljelyksestä, karjanhoidosta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Omasta lapsuudestani 1960 -luvulta muistan, kuinka silloin me kaupunkilaisetkin lähdettiin koko perheen voimalla aina sieneen ja marjaan, kun se aika koitti.

Siihen aikaan Nokia valmisti kumisaappaita ja semmoiset jalassa sekä siniset, punaiset tai vihreät Urkin verkkarit yllä kerättiin 50 -luvun sinkkiämpärit korvanneisiin, uutta teknologiaa edustaviin muoviämpäreihin mustikoita, joita pikkuveikka veti suupielet sinisinä parempiin suihin kannonnokalla istuen. Pihlajanmarjoja myöten kerättiin Lahden seudullakin syksyn sato talteen.

Tämän porukan ansiosta kalat ja äyriäiset ilmestyvät toreille, kauppojen kalatiskeille ja ravintoloiden pöytiin.

Nyt koittaa meille ulkomaalaisillekin tilaisuus vähän palauttaa mieliin niitä aikoja, kun kotimaassakaan ei jengi elänyt toistensa paitoja pesemällä tai trendikkäästi etätöissä, vaan osallistui alkutuotantoon muiden mukana. Onneksi vuosittainen Blessing of the Fleet tekee paluun koronatauolta muistuttamaan, mistä ne tuotteet tulevat, jotka viime kädessä mahdollistavat näiden lentokenttäkonsulttien, kansainvälistämisprojektikoordinaattoreiden ja muiden tuiki tarpeellisten tyyppien olemassaolon.

Hilton -hotellin vieressä Chao Mae Tubtim Shrine –temppelillä 24.9. järjestettävään tilaisuuteen voivat myös ulkomaalaiset osallistua varmistamaan paikallisille kalastajille ja heidän miehistöilleen turvallisen ja antoisan kalastuskauden. Pelkän paikallaolon ja pällistelyn lisäksi voi esimerkiksi lahjoittaa kalastajille pienen summan rahaa, jota vastaan saa kirjoittaa nimensä veneessä istuvaan nukkeen, joka hinataan hylyksi upotettavassa aluksessa merelle. Siellä hylky tulee osaltaan muodostamaan merieliöille suotuisan kasvuympäristön ja on näin avittamassa luonnon kiertokulkua.

Ennakkotietojen mukaan näitä nukkeja on 2.500 kpl.

Temppelin edustalla nähtävän paraatin lisäksi kalastajien juhla päättyy ilotulitukseen, vaikka tilaisuus alkaakin jo aamuyhdeksältä. Luvassa on Hua Hinin kalastajien suuri juhlapäivä. Eiköhän mekin osaltamme kunnioiteta sitä.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: