Liian aikaista, voisi joku sanoa, mutta kun katsoo niitä turistibussimääriä, joita Bangkokin suunnasta on viikonloppuisin taas alkanut valua Mae Phimiin, niin kyllä ne mieluummin ovat suomalaiset, jotka ovat myöhässä kuin paikalliset liian aikaisessa.

Rayong Long Beach Festival 2022 järjestettiin lauantaina 24.9. Illan konserttitapahtumaan oli yhdistetty tänä vuonna myös päiväaktiviteetteja, kuten surffauskilpailu, Suplautailua ym.

Aamu alkoi yhtä harmaana ja vaisuissa merkeissä kuin itse kullakin jotkut aamut Mae Phimissä, mutta iltaa kohti kelit kirkastuivat ja meno koheni muutenkin, kuten oheisista kuvista näkyy.

Kansaa kertyi rantakadulle paikka paikoin aivan ruuhkaksi asti ja meno jatkui vielä konserttien jälkeenkin pienemmissä porukoissa leirintäalueella, majapaikoissa jne.

Eipä todellakaan ollut mikään kesän kirkas huomen eikä edes suvi sunnuntain surffaajien saapuessa rannalle, mutta siitä vain tapahtuma sittenkin saatiin käyntiin.

Illalla, juhlakansan vallattua kadun, oli meininki jo vähän toisen näköistä.