+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Soi 7:llä baaria ja pientä kauppaa pitävä brittiläinen Jason Childes, 49, kertoi poliisille sangen tutun kuuloisen tarinan.

Thaimaan Suomalainen oli paikan päällä todistamassa samanlaista tapausta Pratamnak Hillillä viime talvena, kun humalainen thaimaalaisnainen ilmestyi kuin tyhjästä norjalaisomistuksessa olevaan ravintolaan, alkoi repiä siellä kehystettyjä paikan ravintolalupia sekä alkoholin myyntilupia ym. pois seiniltä ja julisti kovaan ääneen englanniksi tämän olevan hänen ravintolansa.

Paikan norjalainen omistaja katsoi naisen riehumista tekemättä yhtään mitään. Syyksi hän ilmoitti sen, että kaikki ravintolaan liittyvät luvat ja vuokrasopimuskin olivat juuri tuon naisen, Applen nimissä. He olivat seurustelleet viisi vuotta, mutta erosivat reilu vuosi sitten.

Nyt on brittiläinen Jason joutunut ikävään välikäteen tuntemansa thaimaalaisen ihmisen kanssa. Hänkin oli tehnyt The Happy Buddha Sports Bar -nimisestä baaristaan 12 kk:n vuokrasopimuksen 18 vuotta tuntemansa thaimaalaisen nimiin toukokuussa 2022 ja kalustanut sekä varustanut sen omilla rahoillaan. Hän oli jopa palkannut thaimaalaistuttunsa sukulaisen sinne töihin, kun baari avattiin kesäkuussa 2022.

Kaikki oli mennyt hyvin siihen saakka, kunnes Jason meni irtisanomaan palkkaamansa sukulaisen. Jasonin mukaan hän yllättäen baarilla käydessään oli toisinaan tavannut tämän nukkumasta työpaikallaan ja lisäksi Jasonin soi 7:llä omistaman kaupan kassasta oli alkanut kadota rahaa.

Sukulaisen irtisanomisen jälkeen Jason sai tietää vuokrasopimuksen allekirjoittajan menneen vuokraisännän luo tiedustelemaan, josko vuokrasopimuksen saisi purettua. Baarin ja kaupan henkilökuntaa kuten Jasoniakin alettiin uhkailla eri tavoin. Yksi uhkailijoista oli siviilivaatteissa paikalle tullut poliisi, jonka aitoutta Jason tosin epäilee. Hän on palkannut asianajajan ottamaan monimutkaisen jutun hoitaakseen.

Tästä riidellään. Happy Buddha Sports Bar on yksi baaritiski monien joukossa Soi 7:llä.

Lakiasiaintoimisto Isaan Lawyersilta kerrotaan, ettei Jasonille ole tullut laillisesti pätevää kirjallista ilmoitusta vuokrasopimuksen purkamisesta ja että baarilla on voimassa olevat luvat ja se toimii edelleen täysin kaikkien alaa koskevien määräysten mukaisesti. Heidän mukaansa tässä voi vuokranantajan puolelta olla kysymys sopimusrikkomuksesta ja silloin Jason on Thaimaan lakien mukaan oikeutettu korvauksiin ansionmenetyksistään, jotka jatkuva häirintä ja uhkailu ovat aiheuttaneet.

Totuus on, että Jasonin molemmat yritykset ovat ajautuneet maksuvaikeuksiin tapahtumaketjun aikana. Hän on turhaan käynyt poliisin puheilla useaan kertaan ja nyt lakiasiaintoimisto laatii poliisille tehtävää rikosilmoitusta kaikkine todisteineen. Jasonin onneksi hän on kerännyt valokuvia sekä videoita tapahtumista ja pitänyt ne visusti tallessa.

Ennen rikosilmoituksen tekemistä Isaan Lawyers yritti tavoitella sekä Jasonin entistä ystävää että baarin vuokraisäntää, mutta nämä kieltäytyivät keskustelemasta juristien kanssa. Ilmeisesti heidän mielestään tämä asia hoidetaan pattayalaiseen tyyliin. Täällä kun noita omistuksia tulee ja menee.

Oma baari Pattayalla ja thaimaalainen tyttöystävä ovat ainakin joidenkin miesten haavekuvissa. Arkistokuva.

Thaimaan Suomalaisen toimituksessa näitä tarinoita on nähty jo yli 17 vuoden ajan ja kaikissa niissä pätee Neil Hutchisonin kirjassaan Rahasta lähimmäistäsi esittämä thaimaalaisten oma arvojärjestys, jossa ykkösenä tulee raha, kakkosena kulta ja muut jalometallit, kolmantena oma perhe, sukulaiset ja ystävät. Ulkomaalaisen miesystävän paikka listalla on jossain kotitilan eläimissä piilevien loiseläinten jälkeen.

Toki poikkeuksiakin on, mutta tämä kannattaa aina pitää mielessä ennen kuin menee ostamaan tai vuokraamaan mitään thaimaalaisen tyttöystävänsä nimiin. Yhteisen pankkitilin ulkomaalainen havaitsee yleensä tyhjäksi viimeistään päivä sen avaamisen jälkeen.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: