Olisi liioiteltua sanoa pääministeri Prayut Chan-O-Chan (pikkukuva) yksin tehneen mahdottomasta mahdollisen, mutta se voidaan todeta, että valtiovierailu Saudi-Arabiaan onnistui yli kaikkien odotusten.

Ei pidä unohtaa sitäkään, että hyvin sujuneissa neuvotteluissa on aina kaksi osapuolta, joten osa Riyadhissa saavutetun neuvottelutuloksen kunniasta kuuluu tietysti kruununprinssi Mohammad Bin Salmanille. Ensimmäisessä vaiheessa molemmat maat lähettävät suurlähettiläänsä takaisin toistensa pääkaupunkeihin yli 30 vuoden tauon jälkeen.

Se yksistään on jo saavutus, sillä Saudi-Arabialla on vuodesta 1989 alkaen ollut Thaimaassa vain asiainhoitaja ja valtiolliset kontaktit oli karsittu minimiin. Lisäksi saudi-arabialaisia oli kielletty matkustamasta Thaimaahan eikä thaimaalaisella työvoimalla ollut mitään asiaa Saudi-Arabiaan.

Kaikki tämä johtui Sinisen Timantin tapauksesta, josta kerroimme viime tiistaina ilmestyneessä artikkelissamme. Mikäli se meni joltain ohi, niin laitetaan tuohon alle vielä linkki siihen:

Jalokivivarkaus varjona Prayutin valtiovierailulla

“Olen innoissani kaikista niistä yhteistyömahdollisuuksista, jotka meille avautuvat nyt, kun suhteet palaavat jälleen normaaleiksi”, iloitsi pääministeri Facebook -kirjoituksessaan matkansa jälkeen.

Prayut kirjoitti yhteistyömahdollisuuksia olevan usealla eri alueella, joiksi hän nimesi turismin, energian, työvoiman, ruoan, terveydenhoidon, turvallisuuden, koulutuksen, uskonnon, kaupan, sijoitukset ja urheilun.

Pelkästään se, että thaimaalainen työvoima on jälleen tervetullutta Saudi-Arabiaan, merkitsee miljoonia hyväpalkkaisia työpaikkoja thaimaalaisille. Saudi-Arabian sallima rikkaiden saudituristien paluu Thaimaahan puolestaan tuo matkailualalle miljardien bahtien lisätulot.

Saudit tarvitsevat Thaimaasta lähinnä työvoimaa ja thaimaalaiset puolestaan Saudeilta rahaa, joten voitanee todeta kahden toisiaan tarvitsevan sopimuskumppanin jälleen löytäneen toisensa.