+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Viikonloppuisin pe-su turisteille ja paikallisille avoinna ollut Saphan Pla’n kalastuslaiturin kävelykatu päätettiin yllättäen sulkea keskiviikkona 18.5.

Se on sääli, sillä jo vuosien ajan toiminnassa ollut “viikonloppukatu” on ollut hyvin suosittu joskin täytyy myöntää, että parin viime vuoden mittaan suosio ei ole ollut entisenlainen. Koronapandemialla on ollut vaikutuksensa sielläkin. Mutta miksi sulkea nyt, kun korona vihdoin alkaa hellittää?

Laiturille koko sen pituudelta sijoitetut myyntikojut antoivat jokaiselle kävijälle tehtävää ja nähtävää. Siellä saattoi käydä ostoksilla ja syömässä samalla, kun katseli laiturilta avautuvia näkymiä Hua Hinin rannoille.

Pahimpaan korona-aikaan laituri ehti jo kertaalleen olla suljettuna, mutta se avattiin uudelleen yleisölle marraskuussa 2021.

Laiturin päässä sijainneella ruokailualueella tapasivat jotkut syödä omiakin eväitään piknikin merkeissä.

Nyt tullut ilmoitus laiturin pysyvästä sulkemisesta on tullut pettymyksenä monelle. Sosiaalisessa mediassa on kommentoitu tapausta lähinnä pettyneeseen sävyyn.

“Olin ajatellut poiketa siellä tulevana viikonloppuna”, kirjoitti yksi. “Se oli hyvä paikka käydä istuskelemassa tai syömässä ja ihastella maisemia. Ikävä juttu tämä sulkeminen”, kommentoi toinen.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: