Röyhkeä laukkuvaras liikkeellä Pattayalla
Jo kolmas varkaus lyhyen ajan sisällä.
Viime viikonlopun poliisiraportteja tutkiessamme näimme tiedot kahdesta käsilaukkuvarkaudesta, joiden molemman saalis pyöri 100.000 bahtin (n. 2.700 €) hujakoilla. Päätimme silloin, että mikäli raportoidaan vielä kolmaskin varkaus ennen kuin tuo varas on saatu kiinni, niin sitten kyseessä on varkauksien sarja ja aihetta uutisoida varoitukseksi kaikille Pattayalla liikkuville.
Tällä kertaa varas iski Montrose -baarissa Soi Honey Innillä, kun brittimiehensä kanssa kotimaahan lomalle tullut rouva Siriporn Busdee Massey tunsi tarvetta käydä naistenhuoneessa ja jätti molemmat laukkunsa kadunvarren baaritiskille miehensä vartioitavaksi. Ilmeisesti juuri samaisella kadulla päivystänyt laukkuvaras havaitsi tilaisuutensa tulleen ja nappasi laukun ennen kuin omiin ajatuksiinsa vaipunut aviomies edes huomasi mitään tapahtuvaksi.
Tällä kertaa ryöstösaaliin arvo ylitti 100.000 bahtia, sillä kumpikin laukku oli aito Louis Vuitton ja ne sisälsivät koruja, kalliit silmälasit, puhelimen ja muuta tavaraa. Rouva Massey vaati välittömästi saada katsoa baarin turvakameroista, kuinka varkaus oli tapahtunut.

Poliisille jätetyssä rikosilmoituksessa suuremman laukun arvoksi on määritelty 40.000 bahtia, pienen käsilaukun 20.000, kahden karaatin timantilla varustetun korun arvoksi 50.000 ja silmälasien 17.000. Yhdessä puhelimen ja muiden tavaroiden kanssa varas sai kaikkiaan yli 130.000 bahtin arvoisen saaliin.
Turvakameroiden kuvista näkyy, kuinka varas “muina naisina” käveli katua pitkin baaritiskin ohi ja otti luontevasti laukut mukaansa ilman, että aivan vieressä istunut brittimies edes huomasi niiden lähtevän varkaan matkaan. Nyt poliisi yrittää turvakameroiden kuvien avulla selvittää, mihin nainen saaliineen meni.
0 comments