Ehkä kenraalien viime vaaleja varten perustamassa johtavassa hallituspuolue Palang Pracharathissa tiedetään jotain sellaista, mitä missään muualla ei tiedetä, koska he tuntuvat ajattelevan, että oli ensi vaalien tulos mikä tahansa, niin pääministeri tulee Palang Pracharathista.

Tällainen ajatus tuli väkisinkin mieleen, kun kuunteli varapääministerin, kenraali Prawit Wongsuwonin (pikkukuva) puhetta Government Housessa tänään tiistaina 9.8. aamupäivällä. Prawit on yksi vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen johtohahmoista ja Palang Pracharath -puolueen pj.

Lyhyesti kiteytettynä Prawitin puheen sisältö oli se, että hän haluaa Prayut Chan-O-Chan jatkavan pääministerinä vielä pari vuotta vaalien jälkeenkin. Prawit ei sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että henkilövaihdos tulee pakolliseksi ja siinä tapauksessa hän sanoi itse olevansa valmis ottamaan Prayutin paikan pariksi vuodeksi.

Thaimaan askeleet kohti demokratiaa ovat olleet haparoivia, lyhyitä ja saaneet paikka paikoin teatraalisiakin piirteitä. Kuva vuoden 2007, sen viimeistä edellisen sotilasvallankaappauksen ajoilta. Vas. nuori kenraaliluutnantti Prayut Chan-O-Cha.

Kiista pääministerin henkilöstä juontaa juurensa siitä, että Thaimaan perustuslaissa sanotaan yhden ihmisen voivan toimia pääministerinä korkeintaan kaksi vaalikautta, yhteensä kahdeksan vuotta, ja pääministeri Prayutilla tuo aika tulee täyteen 24.8.2022. Kenraalit tosin sanovat Prayutin tulleen pääministeriksi sotilasvallankaappauksen kautta ja toimivan näin ollen pääministerinä vasta ensimmäistä vaalikauttaan.

Tähän väliin sijoittuu kansanedustuslaitoksen lakiosaston tulkinta, jonka mukaan Prayut nimitettiin voimassa olevan perustuslain mukaiseksi pääministeriksi kuninkaan vahvistettua nimityksen 9.6.2019. Tämän tulkinnan mukaan Prayut voisi toimia pääministerinä vielä kesäkuuhun 2027 saakka.

Nyt kuitenkin alkaa vaikuttaa siltä, että PPRP:n riveissä aletaan olla valmiita kompromissiin voimistuvan opposition kanssa. Miestä maan johdossa ollaan valmiita vaihtamaan seuraavan vaalikauden puolivälissä, mutta PPRP:n johdossa ei tunnuta ajattelevan, että pääministeri voisi tulla vaalit voittaneesta oppositiopuolueesta. Eipä tuo tosin viimeksikään niin mennyt.

Suomessa vitsaillaan toisinaan, että vain Amerikassa voidaan vähemmän ääniä saanut ehdokas valita presidentiksi, mutta eipä Suomessakaan viimeisin pääministeri tullut vaaleissa eniten ääniä saaneesta puolueesta.