+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Paikallisessa englanninkielisessä mediassa sanotaan Pattayan poliisin yrittävän ratkaista Soi Buakhaon liikenneongelmia sen jälkeen, kun paikalliset ovat valittaneet niistä jo yli vuoden ajan.

Thaimaan Suomalaisen toimituksen kollektiivisen muistin mukaan Soi Buakhaon liikenteestä on valitettu vuosituhannen alusta alkaen ja kaupungintalollakin on yritetty aiemmin ratkaista ongelmia mm. kieltämällä lavataksit Soi Buakhaolta joskus vuoden 2018 tai 2019 tienoilla. Sitä autuutta kesti kolmisen kuukautta ennen kuin paikallinen lavataksimafia taas otti omansa haltuun.

Soi Buakhaon Pattaya Tain puoleisen pään markkina-alueesta sekä aivan liian kapeasta kadusta ja jalkakäytävien puutteesta kärsivän Soi Buakhaon liikenne on ollut ongelmallista jo vuosikymmenten ajan. Toinen liikenteen varsinaisista solmukohdista on Soi Diana Innin risteys ja kolmas on vielä Tree Townin alue, jonka kohdalla liikenne etenee erityisen hitaasti.

Tree Townissa ja sen edustalla on nähty mm. puukotuksia. Tämä tapahtui tammikuun alussa.

Muita Soi Buakhaon alueen liikenneongelmia ovat mm:

  1. Etenkin viime aikoina kovasti nousseet turistimäärät ja jalankulkijat, joiden joukossa on humalaisia paikallisia ja turisteja horjahtelemassa pitkin katua myöhään illalla.
  2. Piittaamattomuus liikennesäännöistä ja mopojen parkkeeraaminen miten sattuu kadun molemmin puolin. Tämä on omiaan hidastamaan liikenteen etenemistä.
  3. Lavataksien pysähtyminen matkustajien ottamista ja pois jättämistä varten aivan missä sattuu.
  4. Liikennemerkkien puuttuminen useista kadunvarren risteyksistä, kuten jo mainittu Soi Diana Innin ja Soi Chaiyapoonin risteys.
  5. Koko ajan enemmän kadulta tilaa vievät mopotaksit, jotka ovat perustaneet omia “taksiasemiaan” paikoille, joille niitä ei ole tarkoitettu.
  6. Jostain käsittämättömästä syystä kadun varteen pysäköidyt ostoskärryt.

Joukko Pattayan liikennepoliiseja kävi keskiviikkona 27.4. klo 21.30 poliisieverstiluutnantti Arus Sapanonin johdolla tutkimassa alueen erityisongelmia ja pohtimassa niihin ratkaisuja. Tässä muutamia poliisien tekemiä hajahuomioita, noin aluksi:

Poliisit juttelemassa Tree Townin alueen turvamiesten kanssa alueen liikenneongelmista.

– Ensinnäkin kaikkien Tree Townin alueella asioivien ihmisten tulisi pysäköidä kulkuneuvonsa niille Tree Townin alueella varatuille pysäköintipaikoille. Tulemme jatkossa rajoittamaan pysäköintiä tällä kohtaa Soi Buakhaoa, jotta liikenne alkaisi sujua paremmin, Arus aloitti.

– Auto- ja moottoripyöräliikenteen täydellinen kieltäminen alueella Walking Streetin tyyliin ei ole mahdollista useista syistä johtuen, mutta nyt on otollinen aika laatia Soi Buakhaoa varten kestävämpi liikennesuunnitelma, joka tullaan aikanaan esittämään uudelle kaupunginjohtajalle, jahka hän astuu virkaansa 22.5. jälkeen.

– Liikennevalvonnan tehostaminen alueella alkaa välittömästi. Eritoten mopot ja mopotaksit on ensimmäiseksi saatava kuriin.

Siam Rathin julkaisemaa turvakameran kuvaa näiden aikojen Soi Buakhaolta.

Thaimaan Suomalainen näkisi mielellään Pattaya Klangilta Pattaya Tain suuntaan soljuvan yksisuuntaisen ajoneuvoliikenteen, vastakkaiseen suuntaan pääsee sekä kakkos- että kolmoskatua pitkin, sekä kunnollisen jalkakäytävän edes toisella puolella Soi Buakhaoa. Sille toiselle puolelle voisi sallia päiväsaikaan ainoastaan jakeluliikenteen lyhytaikaisen pysäköinnin, sillä Soi Buakhaolla on mm. iso pysäköintitalo sairaalan vieressä sekä päiväsaikaan runsaasti pysäköintitilaa esim. Tree Townin alueella muun kuin jakeluliikenteen pysäköintitarpeita varten.

Myös lavataksit olisi hyvä saada kokonaan pois Soi Buakhaolta. Mopotaksikyydin pitää riittää niille, jotka eivät jaksa kävellä lavataksireittien varteen kakkos- tai kolmoskadulle, Pattaya Taille ja Pattaya Klangille.

Ja ennen kaikkea muuta tulisi annettujen määräysten noudattamista valvoa. Juuri valvonnan puutteeseen se Soi Buakhaon viimekertainenkin siistimisyritys kaatui.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: