Christina Korhonen, teksti, kuvat ja video

Peten muistotilaisuus järjestettiin 8.3.2023, auringonlaskun aikaan ravintola Helmessä. 

Tilaisuus oli hyvin tunnelmallinen ja liikuttava. Ravintola täyttyi hetkessä lähipiiristä, sukulaisista, ystävistä ja tuttavista, jotka tulivat kunnioittamaan ja muistelemaan Peteä hänen lähtiessä viimeiselle matkalleen.
Helmen viimeisellä illallisella tarjoiltiin tietysti Peten reseptejä kunnioittaen herkullista ja rakkaudella valmistettua suomalaista ruokaa.

Tiskille oli laitettu keräysastia, johon sai omatuntonsa mukaan lahjoittaa rahaa Peten hautajaiskuluja varten. Emme kysyneet kuinka paljon siihen tilaisuuden päätteeksi kertyi, koska kyseessä oli muistotilaisuus eikä liiketoiminta.

Näiden kuvien ja videon myötä, lepää rauhassa Petri Repo.

Väkeä tuli paikalle mopoilla ja jalkaisin.

 

Ravintolasaliin oli katettu yksi pöytä Peten muistolle.