Lokakuun puolivälistä marraskuun loppuun on Prachuap Khiri Khanissa parasta aikaa bongata petolintuja.

Parhaiten lintujen tarkkailu ja kuvaaminen onnistunee Bang Saphan Noissa sijaitsevalla lintujen tarkkailupaikalla, joka on Khao Pho’n huipulla. On niitä toki muitakin paikkoja, jos Khao Pho’lla on ruuhkaa.

Muuttomatkoillaan olevat kotkat ja haukat tulevat Venäjältä, Kiinasta ja Himalajalta ja menevät kohti Chumphonia etelässä, osa aina Malesiaan saakka. Loka-marraskuun vaihteessa Prachuap Khiri Khaniin odotetaan peräti 1,6 miljoonaa petolintua.

Tämä patsas kertoo, että olet saapunut provinssin viralliselle petolintujen tarkkailupaikalle Khao Pho’hon.

Parasta aikaa lintujen tarkkailuun ovat aamun tunnit. Khao Pho’n alueelle matkaaville tiedoksi, että vaikka isoja lintuja pystyykin havainnoimaan aivan paljaalla silmällä, niin kiikareitakin on tarjolla.