Thaimaan viranomaiset ilmoittivat sunnuntaina 18.7. ulkonaliikkumiskiellon laajentamisesta kolmeen uuteen provinssiin.

Rokotusohjelmasta viime kädessä vastaava Department of Disease Controlin johtaja, tohtori Opas Karnkawinpong (pikkukuva) ilmoitti samassa yhteydessä neuvottelevansa 20 miljoonan Pfizerin valmistamana rokoteannoksen toimituksesta valtion rokotusohjelmaa nopeuttamaan. Ei ole tiedossa kenen kanssa Opas neuvottelee, sillä Pfizerin edustajat kielsivät viikonloppuna Thaimaan mediassa minkäänlaista neuvottelukontaktia osapuolten välillä olevan.

Kenraalipääministeri Prayut Chan-o-cha on jossain yhteydessä todennut, että rajoituksia on lisättävä mikäli olemassaolevat eivät ole tarpeeksi tehokkaita. Tästä lienee kysymys nytkin, kun sunnuntaina Thaimaassa raportoitiin 11.397 uutta koronavirustartuntaa ja jotain on pakko tehdä kaikkein pahimmilla koronavirusalueilla tartuntaketjun katkaisemiseksi.

Kotimaan lennoista lakkautetaan nyt kaikki korkean riskin provinssien ja Bangkokin väliset lennot keskiviikosta 21.7. alkaen ja muut vielä ainakin toistaiseksi lentävät koneet saavat täyttää ainoastaan puolet koneiden matkustajapaikoista.

Nyt suljetaan isoimpia kauppakeskuksia tiistaista 20.7. alkaen ja ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksästä aamuneljään laajennetaan entisten provinssien lisäksi koskemaan myös Chonburin, Ayutthayan ja Chachoengsaon provinsseja. Asiasta ilmoitettiin Royal Gazettessa sunnuntaina. Elintarvikekaupat, pankit, sairaalat ja klinikat ovat avoinna muuten entiseen malliin, mutta kauppojen on huomioitava iltayhdeksältä alkava ulkonaliikkumiskielto.

Vaikka koronavirusta esiintyykin erittäin vaihtelevasti Thaimaan provinsseissa ovat uudet rajoitukset tarpeen siksi, ettei virus lähde leviämään provinssista toiseen. Tätä taustaa vasten on suoranainen ihme, ettei provinssien välistä matkustamista ole rajoitettu sen enempää kuin nyt on tehty. Ehkä tuohonkin saadaan muutos tiistaina.

Nämä nyt voimassaolevat rajoitukset ulkonaliikkumiskieltoineen ovat voimassa ainakin 2.8. saakka. CCSA:n seuraava kokous on ensi perjantaina. Sen kokouksen päätöksistä tiedotetaan viimeistään lauantaina. Silloin kuullaan, onko uusia rajoituksia vielä tulossa.

Tyhjää on Asia Pattaya -hotellin golf-kentälläkin.