Pattaya rocks!
Pattayalainen kokoonpano Landing Lights (pikkukuva) on julkaissut uuden singlen nimeltä Over The Bow.
Vaikka bändi tuleekin Pattayalta, ovat sen viisi muusikkoa pesunkestäviä farangeja. Nyt julkaistu pattayalaisella RST -studiolla äänitetty ja Lontoossa jälkikäsitelty single on esimakua loppuvuodesta ilmestyvältä firman toiselta albumilta.
Nimi Over The Bow on laivaston käyttämä termi vihollisaluksen keulan yli ammuttavasta varoituslaukauksesta ennen varsinaisen mättämisen aloittamista. Singlellä se saa uuden merkityksen, sillä kappale kertoo ihmisistä, joiden on vaikea oppia tekemistään virheistä ja nähdä omien pikku piiriensä ulkopuolelle.
– Parin vuoden hiljaiselon jälkeen on ollut mahtavaa päästä taas keikoille, kertoo bändin rumpali Craig Donaldson, joka on säveltänyt ja sanoittanut nyt julkaistun singlen.
Pandemian jälkeinen keikkailu on alkanut Bangkokista, jossa Landing Lights on esiintynyt tänä vuonna jo Jamissa, Delaney’sillä ja Speakerboxissa. Pattayalla oli keikkapaikkana Burapa Bike Week Festival.
0 comments