“Etehen elävän mieli, kuollut taakse katsokohon” ja “Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan”. Rapistin pois jälkimmäisen. Merille siis.

Suomeen muistaakseni kuului olennaisena osana lukuisat puhtaat järvet, meren läheisyys ja niiden kautta Ahdin antimet. Thaimaassa kävin joitain kertoja tutustumassa Chao Phraya -joen törkyisiin kanaaleihin, uin paskaisessa Siamin lahdessa ja maistelin meren herkkuja. Olen siis merimies – eri mies! Nyt kokan suunta kohti etelää, Viroa.

Viime tapaamisestamme veljeskansanmme kanssa olikin jo kulunut vuosikymmen, jolloin ramppasin siellä silloisen avokkini vuoksi. Totesin tuolloin, että itse opiskelemani Viron kieli oli lopulta vähän kankeaa. Vähän kuin Thai -kieleni entisten expat -vuosieni aikana.

Kohtaus laivalla vuonna 2008:

– Tere! (Minä)
– Tervis! (Tarjoilijatas)
– Yksi valkoviini, sellainen iso, kerroin viroksi. (tai siis luulin kertoneeni)
– Otatko soodaa tai muuta laimentavaa siihen, kysyi iloinen naistyöntekijä.
– No en nyt kai sentään? Laita vaan kunnon muki, vastasin.

Lopulta sain tuopillisen kirkasta vodkaa. Valkoviini ja viina ovat aika läheisiä sanoja viroksi. Samalla tavalla kuin Thai -kielellä kaunis ja epäonninen.

Mutta siitä oli jo vuosikymmen. Takaisin nykyisyyteen: samainen paatti oli pidetty vuosien saatossa erinomaisen hyvässä kunnossa. Thaimaassa olisi jo home ja törky raiskannut moisen “vanhuksen”, Yleiset vessat oli tosin virtsattu täyteen jo ennen satamasta lähtöä. Olipa joku matkustaja myös nähnyt vaivaa koristella huussien ovet spraymaalilla.

Kiinalaisia turisteja oli laivalla paljon. Kuulutuksetkin kiinaksi. Missä kaikki thaimaalaiset turistit?

Päätin mennä unille hyttiin.

– Tule kun tulet, totesin kaverilleni.