Aurinko helli elokuista Helsinkiä. Paljon asioita piti opetella uudestaan.

Hetkonen, miten nämä bussit ja junat oikein kulkevat, pohdin linjakarttaa tutkiessani. Saako näihin vielä ostettua kertalippuja kuljettajalta?

– Lähijuniin ei enää saa, busseihin ja ratikoihin kai saa tai sitten ei saa. Lataa sellainen sovellus älypuhelimeen. Sitä näytät kuljettajalle ja tarvittaessa tarkastajalle, neuvoi toimittajakaverini.

Okei. Olihan tästä jo aikaa vierähtänytkin kun käytin viimeksi julkista liikennettä. Päivitin siis tietämykseni ja puhelimeni samalla kertaa.

Passikin piti uusia. Olin ottanut Thaimaassa oikean kokoiset valokuvat Emporiumin kauppakeskuksen valokuvausliikkeessä. Bussi alle. Onpas hienoa ja uutta kalustoa, ihmettelin, verraten Bangkokin kotteroihin. Nämä jopa puhuvat ja kertovat pysäkin nimen!

Henkkareiden uusiminen onnistui muuten hyvin mutta yksi ongelma valokuvissa oli.

– Hmm… Kuvan koko on oikea, mutta pääsi on vähän liian pieni, sanoi tiskin takana oleva ystävällinen nainen.

Vaistomaisesti kosketin päälakeani.

– Siis tässä valokuvassa liian pieni, nainen tarkensi.

Naurahdimme. Uudet, isopäisemmät valokuvat siis tulille ja homma sillä selvä. Lähdin etsimään lähintä liikennevälinettä takaisin majapaikkaan. Puhelimen näytöllä oleva tiketti näytti vielä muutaman minuutin vihreää. Tarkkailin näyttöäni epäluuloisena. Toimiiko tällainen softa oikeasti? Entä mihin suuntaan nyt kävelen?

– Excuse me, can you help me, kysyi betoniviidakossa myöskin harhaileva tumma, huivipäinen nainen jättisuuren matkalaukun ja lastenvaunujen kanssa.

– Joo, tai siis yes.

Nainen tuhtien kantamustensa kanssa ei tiennyt millä liikennevälineellä pääsee Hakaniemeen. Totesin, että olen itsekin vielä vähän pihalla näistä kuvioista, mutta olin itsekin menossa sinne. Mennään yhtä matkaa, niin löydetään paremmin.

Ja niin löydettiin. Pamu & mamu – yhteistyömme toimi.

– Jäädään pois tässä. Let’s get off now.
– Thank you. God bless you, nainen hymyili.

Noin vilpitöntä hymyä ei ollut vielä tullut vastaan “hymyjen maan” jälkeen.

– Samoin sinulle.

Kauppareissu edessä. Vettä ja soodaa jääkaappiin nyt ainakin.

Äh, hetko: vettähän voi juoda Suomessa ihan hanasta ja samasta vedestä voi soodakoneella tehdä kuplivaa. Lastasin kärryllisen pulloja takaisin hyllyyn.

Mutta piimää! Piimää ja Valion appelsiinimehua, sitä vähän kirpeää. Sekä Jaffaa – ei ällömakeaa Fantaa. Kaikkea muutakin “perussuomalaista” valikoin.

– 13,20.

Ojensin pankkikortin.

– Työnnä se itse siihen reikään, kassa sanoi osoittaen (onneksi) lukulaitetta.

Niinpä. Tämänkin olen jo unohtanut. Alepa ei ole Foodland.

Kämpällä latasin ostokset jääkaappiin ja rojahdin sohvalle. Avasin television. Miten ihmeessä jopa Ostos-tv:n katsominen tuntui niin hyvältä? Tekstitykset suomeksi. Painoin soodakoneen nappulaa ja nautin hetken aikaa kotiinpalustani. Pamuna.

Olin onnistunut polttamaan kasvoni elokuisessa auringossa. Älytöntä, mutta kippis sille!

Hitto, että suomalainen vesi maistuu hyvältä. Ja saa ottaa hanasta, ei enää tarvitse kantaa pulloja kotiin.