Ihan ensimmäiseksi hyvää uutta vuotta teille kaikille ja kiitos kuluneesta vuodesta. Joulukuussa olisi nähty taas uusi lukijaennätys, mutta kun ymmärrettiin olla ilmestymättä jouluaatosta tapaninpäivään, niin vältyttiin siltäkin. Siitä huolimatta 225.400 lukukertaa, mistä myös suuret kiitokset.

Tiistaina 21.12. pääministeri Prayut Chan-O-Cha ilmoitti Stop & Go -ohjelmaan liittyvien Thailand Pass -hakemusten käsittelyn lopettamisesta. Tämä liittyi tulossa oleviin uuden vuoden juhliin ja Omicron -varianttiin. Se ratkaisi myös Pattayan Suomalaisen ja Hua Hin/Cha-Am Suomalaisen kohtalon.

Gizmo oli nimittäin marraskuussa lähtenyt Thaimaahan vähän sellaisella mielellä, että tehdään nyt edes yksi printtilehti ja jaellaan sitä suomalaispaikkoihin kummallakin paikkakunnalla pitkin talvea, mutta kun se Omicron on kuuleman mukaan niin jumalattoman tehokas leviämään, niin ei me tänä talvena jaella sitä yhtäkään printtilehteä. Kuka ikinä on lehtiä jaellut tietää, että siinä hommassa tulee tavanneeksi läjäpäin ihmisiä ja käytyä paikoissa, joissa niitä käy vielä enemmän. Se jos mikä on koronalle altistumista.

Onneksi ymmärsimme hyvissä ajoin luoda tuonne yläpalkkiin linkit, joista pääsee katsomaan Hua Hinin, Pattayan ja Phuketin paikallisuutisia. Siellä on kullekin paikkakunnalle ihan omat uutisensa ja ainakin tämän talven ajan Pattayan Suomalainen ja Hua Hin/Cha-Am Suomalainen ilmestyvät siellä.

Sitten on vielä Mae Phim. Se paikka, jossa sielu lepää, palmut huojuvat ja joskus ehkä vähän miehetkin. Siellä Marjamäen Pasi on alkanut tutkia mahdollisuuksia liittää Mae Phim Hua Hinin, Pattayan ja Phuketin rinnalle tuonne yläpalkkiin. Se vaatii tietysti jonkun tai jotkut niitä paikallisuutisia tuottamaan eikä se ilman mainostajiakaan onnistu, mutta jos joku sen saa aikaan, niin se on Pasi. Jo tämän tammikuun aikana pitäisi siltä rintamalta jotain kuulua.

Tuleva viikko on Thaimaan matkailun kannalta sikäli kriittinen, että nyt nähdään millaisen virusaallon uusi vuosi sai Thaimaassa aikaan. Melkein koko kansakunta matkusti jonnekin uuden vuoden viettoon ja ne veivät viruksen mukanaan, joilla sellainen oli. Yksin Suur-Bangkokin alueelta taisi lähteä maaseudulle peräti 7,5 miljoonaa autoa.

Tiistaina 4.1. saadaan kuulla hallituksen välipäätös tuon alussa mainitsemani Test & Go -ohjelman suhteen. Kymmenien tuhansien matkojen peruutukset 21.12. annetun päätöksen jälkeen puhuvat karua kieltään sen jatkamisen puolesta, mutta siitä huolimatta ainakin itse veikkaan hallituksen siirtävän lopullisen päätöksen tekoa jonnekin 15.1. nurkille. Silloin pitäisi uuden vuoden vaikutukset koronaviruksen leviämiseen olla jo tiedossa.

Pidetään sormet ja vielä varpaatkin ristissä siihen saakka.

Luck