Chonburin provinssi terveystoimi raportoi tänään keskiviikkona 20.4. yhteensä 885 uutta koronavirustartuntaa provinssin alueella viimeksi kuluneen 24 tunnin aikana.

Kuolonuhreja vastaavana aikana oli viisi. He olivat iältään 74-, 78-, 85-, 87- ja 99 -vuotiaita. Kaikilla oli ennestään muitakin sairauksia. Kolme kuolleista ei ollut saanut yhtäkään rokotusta.

Eniten tartuntoja oli yllättäen Sri Rachassa (269), toiseksi eniten Chonburin kaupungissa (183) ja vasta kolmanneksi eniten tuossa Banglamung -nimisessä paikassa, joka käytännössä tarkoittaa Pattayaa (173). Muita kaksinumeroisia tartuntalukuja saatiin Sattahipistä (80), Phan Thongista (40) ja Ban Buengista (29). Muilla paikkakunnilla tartuntojen lukumäärät olivat luokkaa 3-6.

Sriracha joutui sulkemaan Tiger Zoonsa rahapulan vuoksi. Tilalle on saatu provinssin ykköspaikka koronatartunnoissa.

Tiistain 19.4. vastaavat luvut olivat 650 uutta tartuntaa ja yksi kuolonuhri. Myös tiistain kolme kärjessä olivat Sri Racha 170, Chonburin kaupunki 145 ja Banglamung/Pattaya 136.

Julkaisemme uusia lukuja, mikäli tartuntamäärät nousevat yli 1.000 tartunnan lukemiin provinssin alueella.