+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Phuket sai perjantaina 26.3. jo jonkin aikaa odottelemansa viranomaispäätöksen kokeiluluontoisesta karanteenittomasta avautumisesta rokotetuille matkailijoille heinäkuusta alkaen, kertoo uutistoimisto AFP.

Phuketiin suuntaavien matkailijoiden tulee varautua esittämään rokotustodistuksen lisäksi lääkärintodistus negatiivisesta koronavirustestituloksesta sekä lataamaan älypuhelimeensa seurantasovellus saarelle saapuessaan.

Tämän lisäksi nyt saadun viranomaispäätöksen mukaisesti karanteeniajat puolittuvat nykyisestään jo huhtikuussa Phuketin lisäksi myös Pattayalla, Koh Samuilla, Chiang Maissa, Phang Ngassa ja Krabilla. Eikä edes puolitettua karanteeniaikaa tarvitse enää nököttää hotellihuoneessaan, vaan karanteenin aikana saa kuljeskella ennakkoon määritellyillä alueilla hotellinsa läheisyydessä. Huomattava parannus entiseen. Asiasta kertoi CCSA:n kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Thaimaan matkailuasioista vastaavan TAT:n johtaja Yuthasak Supasorn.

– Vuoden viimeisen neljänneksen aikana nuo kaikki kuusi kohdetta tulevat avautumaan rokotetuille ulkomaalaisille matkailijoille kokonaan, ellei mitään odottamatonta ilmene, Yuthasak totesi medialle.

Nyt tehty päätös on vielä hallituksen sinettiä vailla, mutta hallituksen kokouksissa on tähänkin saakka hyväksytty CCSA:n kokousten päätökset lähes sellaisinaan. Poikkeuksia on nähty ainoastaan sellaisissa tapauksissa, jolloin koronavirustartuntatilanne maassa on oleellisesti muuttunut CCSA:n perjantaisen ja hallituksen tiistaisen kokouksen välisenä aikana. Näin kävi viimeksi joulukuussa Samut Sakhonin äyriäistorilla, josta koronaviruksen toinen aalto Thaimaassa lähti liikkeelle.

Alkaa turistien vilinä jälleen palata rantakaduille Thaimaan tunnetuimmissa lomakohteissa. Kuvituskuva.

Samassa yhteydessä avautumisuutisten kanssa kerrottiin myös rokotusten edistymisestä. Ne kun ovat koko ajan olleet sidoksissa maan avautumiseen ulkomaalaisturisteille.

Koko kansaa koskevat massarokotukset tullaan aloittamaan kesäkuussa ja puolet väestöstä tulee olemaan rokotettuja vuoden loppuun mennessä. Terveysministeriön perjantaina julkisuuteen antaman tiedon mukaan Thaimaa on tilannut vielä viisi miljoonaa uutta rokoteannosta AstraZenecalta ja toiset viisi miljoonaa Sinovacilta. Tämä nostaa rokotetilausten kokonaismäärän jo 73 miljoonaan annokseen.

AFP:n uutisen julkitulon jälkeen alkaa näyttää vahvasti siltä, että esimerkiksi Thaimaan Suomalaisen toimituksen paluu Pattayalle on kiinni enää suomalaisen rokotusohjelman edistymisestä.

1 comments

  1. Loistavia artikkeleja kiitos, niin noita rokotteita tuntuu tulevan liian vähän ja liian myöhään niin monet asiat menee vielä ylösalaisin.

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: