Nyt hyppäsi kiinalainen
Kiinalaisturisti hyppäsi kuolemaansa pattayalaisesta hotellista 7.2. klo 6.16 aamulla.
Miehen nimeä ei annettu julkisuuteen ennen kuin tieto kuolemasta on tavoittanut 39 -vuotiaan kiinalaisen omaiset. Hänet löydettiin kuolleena nimeämättömän condohotellin pihalta.
Mies jätti jälkeensä viestin, jossa vapaasti suomennettuna sanottiin “Antakaa anteeksi. Minä teen itsemurhan. Hyvästi kaikki. Voitte heittää jäljelle jääneet tavarani pois.” Viestin lopussa oli miehen allekirjoitus ja päivämäärä 6.2.2023.
Rakennuksessa, josta mies hyppäsi on 35 kerrosta. Mieheltä löytyneen avainkortin mukaan hän hyppäsi 27. kerroksesta. Paikalle tulleet poliisit totesivat miehen kuolleeksi.
Taloyhtiön turvamies Narakorn Rattanakunnara kertoi tulleensa juuri töihin ja olleensa pysäköimässä moottoripyöräänsä, kun hän näki miehen putoavan ja mätkähtävän maahan. Vartija oli hyvin järkyttynyt tapauksesta, mutta soitti poliisille välittömästi tultuaan tolkkuihinsa.
Poliisi kävi tutkimassa miehen huoneen ja löysi edellä kuvatun itsemurhaviestin englanniksi kirjoitettuna. Huoneessa ei ollut taistelun jälkiä tai muutakaan merkkiä mistään muusta kuin itsemurhasta.
Miehen ruumis on toimitettu ruumiinavaukseen.
16.1. kiinalainen matkatoimiston edustaja hyppäsi hotellihuoneensa parvekkeelta. Hänen kerrottiin käyttäytyneen omituisesti ennen kuolonhyppyään.
0 comments