Ne aidoimmat “urheilujuomat”
Bangkokista löytyy katukioski, jossa sekoittavat sumeilematta täkäläistä pontikkaa urheilujuomiin ja myyvät sitten näitä juomia asiakkaille.
Olen nyt asustellut tässä bangkokilaisessa hotellissa jo jonkun aikaa, mutta vasta äskettäin huomasin, mitä aivan aulan ulko-oven vieressä puuhataan. Kävi nimittäin niin, että olin siinä kioskin katoksen alla sadetta suojassa, kun paikallinen vakioasiakas kävi tottuneen oloisesti ostamassa piristysjuomakseen M-150 energiajuomaa, jonka sisällöstä hetkeäkään epäröimättä kaatoi noin puolet pois ja antoi kauppiaan lisätä pullon täytteeksi paikallista pontikkaa nimeltä Lao Kao. Toinen vaihtoehtoinen “lantrinki” energiajuomille näkyy olevan Siam Sato, paikallinen roskavalkoviini.
Nyt, jokusen päivän kioskin toimintaa seuranneena, olen saanut havaita ilmiön olleen kaikkea muuta kuin ainutkertainen tapahtuma ihmiskunnan historiassa. Asiakkaina näkyy päivittäin käyvän “energiajuoman” ostajia kaikilta eri elämänpoluilta ja kauppa käy jopa niin, että asiakkaita joutilaana odotellessaan kauppias sekoittelee energiajuomiaan oikein varastoon sinäkin päivänä varmasti tulevia asiakkaitaan varten. Yritystoimintaa, komisario Palmu.

Nicolas Voutilainen
0 comments