Hua Hinin Suomalainen menee painoon tänään. Tässä hieman maistiaisia tulevasta eli kertomus siitä kuinka kaksi ja puolivuotias pikku Elli matkusti äitinsä kanssa junalla Hua Hinistä Malesian Georgetowniin.  Jostain syystä tämä meidän käyttämä julkaisualusta laittaa kaikki tekstit A Juhana Kerosen nimiin, mutta kyllä tässä on asialla Hua Hinin toimituspäällikkömme Minna Vesterinen.

Sen sijaan, että olisimme keskittyneet valokuvaamaan yhtä Hua Hinin kuvatuinta kohdetta, eli kuninkaallista odotushuonetta, otimme menolipun niin pitkälle Malesian puolelle kuin yhdellä lipulla pääsee ja hyppäsimme kyytiin. Tai näin ainakin teoriassa, käytännössä istuimme ennsin kaksi tuntia aseman penkillä odotellen Bangkokista myöhässä saapuvaa junaa. Retkueen kaksivuotias alkoi pikku hiljaa käydä levottomaksi ja väsyneeksi, mutta kun kulkupeli vihdoin saapui paikalle, olikin siellä jo sängyt kutsuvasti pedattuina ja hyppäsimme saman tien vällyjen väliin.

Kiskot sinne jää, juna jyskyttää

Vähäsanainen konduktööri kävi leimaamassa lipun ja sanaakaan sanomatta lykkäsi käteeni 40 bahtia, ilmeisesti korvauksena myöhästymisestä. Junan tasainen hurina ja keinunta tuudittivat nuoremman reissaajan uneen alta aikayksikön, mutta se samainen kolina ja räminä piti minut hereillä koko pimeän ajan. Hiljaisuudesta päätellen muut matkustajat tekivät tätä ensinmainittua ja itsekin kyllä olen aiemmilla junamatkoilla hyvin saanut yön kulumaan unten mailla. Sängyt ovat oikein käyttökelpoiset, länsimaalainenkin mahtuu hyvin. Passi, rahat ja mahdolliset muut arvoesineet kannattaa pakata nyssykkään ja laittaa yöksi tyynyn alle, sillä lukittavia tiloja tavaroille ei ole. Muutkin matkatavarat sijoitetaan oman paikan lähettyville. Mikäli hyppää kyytiin matkan varrelta, kuten me, niin todennäköisesti tavaroiden säilytykseen tarkoitetut telineet ovat jo täynnä. Näin ollen kassimme ja lastenrattaamme muodostivat mukavan esteradan ohikulkijoille meidän kohdallamme käytävää.

Hyvin pimeää oli edelleen, kun vierustoverini heräsi ja hyppäsi innokkaana pystyyn kurkkimaan ikkunasta maisemia. Yöllähän se tarkoittaa ohi vilahtavien asemien valoja ja tasoristeyksiä. Ennen pitkää aurinkokin tuli esiin ja pääsimme ihailemaan oikeita maisemia. Aamiainen tarjoiltiin ihan vuoteeseen saakka! Erikseen tarjoilijalta tilattu aamiainen käsitti melko myrkyn makuista mutta silmät auki pitävää kahvia, yllättävän maukkaita kolmioleipiä, nahistuneita omenaviipaleita sekä muutaman perunalastun. Muunkinlaisia aamiaissettejä oli valikoimissa ja pientä snackia ravintolavaunussa tarjolla koko matkan ajan. Lisäksi asemilta pöllähteli sisään monenlaista ruoan- ja juoman kaupustelijaa joten ennalta laukkuun varaamani eväät jäivät osittain myöhempiin napostelutuokioihin.

Saniteettitilat eivät tietenkään ole luksusta ja täällä on vielä suora kulku pöntöstä raiteille. Pesualtaat löytyvät joka vaunusta kasvojen ja hampaiden pesua varten, sähköpistokkeitakin on akkujen lataamista tai vaikka parranajoa varten.

Avuliasta matkaseuraa

Kun silmät oli saatu hierottua jotenkin pysymään auki ja hiussuortuvat asetettua kuriin, uskalsin raottaa sängyn verhoa ja samaa liikehdintää alkoi tapahtua muidenkin verhojen takana. Päivällä saat ylä- (tai ala-) puolellasi nukkuneen matkustajan istumaan sinua vastapäätä. Meillä tämä henkilö oli japanilainen nuorehko reppureissaaja, joka ensimmäisenä kysyi täytyykö hänen todella istua meidän kanssamme. Ehkä hän ei sitä kuitenkaan pahalla tarkoittanut, ainakin hymyillen tuo antoi itseään käyttää Ellin kiipeilytelineenä myöhemmin matkalla.

Turun ja Helsingin väliä kulkevissa junissa vieruskaverille ehkä hymähdetään hyvät huomenet. Täällä saat olla varma, että jokainen lähipenkeillä istuskeleva tulee kysymään uteliaana sinusta ja matkanteostasi. Minun tapauksessani tämä oli erityisen mukavaa, sillä pikku matkaaja sai leikkikavereitä ja äiti hetken vain nojata penkkiin (tekemättä mitään, luksusta!). Thaimaalaiset ovat erittäin ystävällisiä raiteillakin. Tavaroiden kanssa ei tarvinnut apua pyydellä. Ennen kuin huomasitkaan, oli rattaat nostettu raput ylös tai joku napannut Ellin kädestä kiinni, ettei hän juokse junavaunujen väliin samaan aikaan kun itse laitoin rattaita kasaan.

Rajan ylitys

Tuntia ennen rajalle saapumista, Hat Yaissa, osa vaunuista otettiin pois ja loppumatka taittui kahdella vaunulla. Tällöin sai sopu sijaa antaa. Rajalla juna pysähtyi ja matkustajat kuulutettiin ulos passeineen. Ensin leimat passiin Thaimaasta ulos ja sen jälkeen matkatavaroiden tarkistuksen kautta leimaamaan passit Malesiaan sisään. Homma hoitui näppärästi ja matka jatkui. Olimme matkalla Penangin saarelle ja kun juna saapui Butterworthin asemalle, oli edessä vielä vartin lauttamatka ennen määränpäätä.

Summa summarum, junalla matkustaminen on Thaimaassa kätevää ja lienee monin kerroin maanteitä turvallisempaakin. Etukäteen moni minulta kyseli tiedänkö millaisia thaimaalaiset junat ovat. Kyllä tiesin, eivätkä ne minun mielestäni niin kovin eksoottisia ole, eikä siitäkään niin kauan ole, kun aivan yhtä eksoottisilla VR:n sinisillä kuljin. Matkaaminen on myös hyvin edullista (Hua Hinistä Butterworlthiin 1.139 bahtia). Näin pitkää matkaa ei toki ole kenenkään mikään pakko tehdä, sillä Hua Hinistä pääsee näppärästi raiteita pitkin tutustumaan vaikka lähikaupunkeihin. Käy valokuvaamassa se kaunis kuninkaallinen odotushuone ja tarkista aikataulut asemalla. Loppuun vielä sen kaksivuotiaan kommentti, kun kyselin mielipidettä matkakokemuksesta.

– Juna kivaa. Juna lähtee. Tuut tuut!