+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Ainakin se, että toivo kasinon saamisesta Hua Hiniin elää hartaana vaikka minkäänlaisia päätöksiä kasinotoiminnan laillistamisesta Thaimaassa ei ole vielä tehty.

Kerrataan nyt vielä, että yli 30 vuotta jatkunut keskustelu mahdollisuuksista tehdä kasinotoiminta Thaimaassa lailliseksi on jälleen nostanut sen verran päätään, että asiaa tutkimaan asetettiin komitea, joka päätyi suosittelemaan hallitukselle yhden sijasta viiden kasinon avaamista eri puolille Thaimaata. Kasinoita sijoiteltaessa tulisi komitean mielestä ottaa huomioon niin aluepoliittiset kuin matkailullisetkin lähtökohdat.

Siinä olikin sitten koko tähänastinen edistyminen. Asiaa ei ole käsitelty hallituksen kokouksissa, lakialoitetta parlamentin hyväksyttäväksi ei ole jätetty eikä asiaa näin ollen vielä ole edes käsitelty Thaimaan kansanedustuslaitoksessa oikein millään tasolla. Kukaan ei osaa sanoa, tuleeko hallitukselta edes lakialaoitetta, missä muodossa sellainen mahdollisesti tulee, meneekö se parlamentissa läpi ja jos menee, niin millaisena se tulee ulos jne.

Yksi kasinoiden sijoittelua koskeva näkökohta on se, että niiden on hyvä olla Thaimaan puolella rajaa niillä kohdin, mistä ennen on menty rajan toiselle puolelle pelaamaan. Tämä ei ole linjassa Hua Hinin kasinohaaveiden kanssa.

Tästä huolimatta Hua Hinissä näihin matkailullisiin näkökohtiin vedoten näytetään uskovan Hua Hinin olevan “yksi viidestä kasinopaikkakunnasta”, vaikka kukaan ei vielä edes tiedä, tuleeko niitä kasinopaikkakuntia enemmän kuin yksi. Ja tuleeko edes sitä?

Varmaa on ainoastaan se, että Hua Hinin kasinohankkeen takaa paljastui perjantaisessa videopalaverissa sama porukka, jotka jo vuosien ajan on ollut päällepäsmärinä Hua Hinin lentokenttää koskevissa asioissa. Siellä saavutetut tulokset ovat kaikkien nähtävissä. Mitä on saavutettu viimeksi kuluneen viiden vuoden aikana?

Perjantaisen tilaisuuden asiantuntijajäsen oli parlamentaarista kasinokomiteaa johtanut kansanedustaja Saensak Siriphanich, joka totesi Hua Hinin, Bangkokin, Krabin, Chiang Rain, Bueng Kanin ja vielä nimeämättömän EEC -alueella (Eastern Economic Corridor) sijaitsevan paikkakunnan (Rayong, Sattahip, Pattaya, Sri Racha, Chon Buri) kuuluvan potentiaalisten kasinopaikkakuntien joukkoon, mikäli päätös niiden laillistamisesta tehdään.

Thaimaan kasinomahdollisuuksia tutkivaan komiteaan kuuluva kansanedustaja Panich Vikitsreth haluaisi tehdä mahdollisella kasinolla aluepolitiikkaa. Tämäkään ei satu yksiin Hua Hinissä eläteltävien toiveiden kanssa.

Kansanedustaja kertoi 60 -jäsenisen komitean kokoontuneen viimeksi kuluneen kuuden kuukauden aikana noin 30 kertaa. Kokoontumisissa on tutkittu kasinojen toteuttamismalleja naapurimaissa, kuten Myanmarissa, Laosissa ja Kamputseassa. Lisäksi on tutustuttu kasinoiden liiketoimintamalleihin kaikkiaan 49 kasinossa ympäri maailman. Hänen mukaansa seuraava askel on se, että “asiasta keskustellaan” Thaimaan parlamentissa. Tämä tapahtuu Saensakin mukaan seuraavan neljän viikon kuluessa.

Mikäli tämä keskustelu etenee myönteisessä hengessä saattaa lopputuloksena olla esityksen vieminen hallitukselle uuden komitean muodostamiseksi kasinotoimintaan liittyvien säädösten määrittelyä varten. Tästä on vielä todella pitkä matka edes lakiesitykseen.

Lobbarit ovat aina lobbareita, mutta päällimmäisenä koko seminaarista mieleen jäi kysymys, miksi ihmeessä tilaisuutta piti markkinoida “vastauksena kaikkiin kysymyksiin” aikana, jolloin oikein kukaan ei tunnu tietävän mitään muuta varmaa kasinotoimintaa koskevista laeista kuin sen, että kaikki on vielä täysin levällään?

Siinä perjantaisen keskustelun pääkohdat lyhyesti. Koko keskustelu on nähtävissä 45 -minuuttisella videolla, joka löytyy ASEAN NOW’n Facebook -sivuilta:

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: