Phuketin matkailuväki vetoaa lentoyhtiöihin, jotta nämä alentaisivat lentolippujensa hintoja Phuketin lennoilla, koska saarelle pesiytynyt kalliin paikan maine on alkanut vaikuttaa matkailijamääriin.

Turisteista on uupelo etenkin siksi, että kiinalaiset loistavat edelleen poissaolollaan. Ennen pandemiaa heidän osuutensa saaren matkailutuloista oli peräti 40 %.

– Niinpä Phuketin matkailu on tämän vuoden aikana kääntynyt nurinpäin siinä mielessä, että kun ulkomaan matkailijoita tulee saarelle noin 4.000 turistin päivävauhtia, tulee kotimaan matkailijoita sellaiset 8.000-9.000 päivittäin, kertoo Phuketin matkailualan liiton pj. Thanet Tantipiriyakit.

– Ulkomaalaisten turistien määrä on itse asiassa laskenut 5.000:sta tämän päivän tasolle, hän jatkaa.

Varma tuliainen tämän vuoden Phuketin -keikalta.

Kuvaako se sitten phuketilaista ajattelutapaa, että jos saari on saanut kalliin paikan maineen, niin lentolippujen hintoja pitää alentaa jotta paikalliset matkailualan yrittäjät edelleen voisivat periä kiskurihintoja tuotteistaan ja palveluistaan etenkin jossain Patong Beachillä, jonka rantaravintoloiden, taksikyytien, hotellihuoneiden ym. hintatasosta liikkuu kauhutarinoita Hua Hinissä ja Pattayalla.

The Phuket News -lehdelle antamassaan haastattelussa matkailupomo ei puutu sanallakaan siihen, että paikallisilla yrittäjillä voisi olla jotain tekemistä Phuketin kalliin maineen kanssa. Toimituksessa on vielä tuoreessa muistissa viime talvena Thaimaan -lomansa Phuketilta aloittanut ja sen Pattayalla lopettanut Ruutu-Ristona Pattayalla tunnettu mies, joka kertoi Patong Beachin paikka paikoin viisinkertaisesta hintatasosta Pattayan hintoihin verrattuna.

Pattayalla toki on edelleen kyseenalainen maineensa joidenkin mielissä, mutta ainakin Ruutu-Riston havaintojen mukaan prostituutiota esiintyy aivan saman verran Phuketissa kuin Pattayallakin ja mitä huumekauppaan tulee, niin Phuketissa se on paljon näkyvämpää kuin Pattayalla. Thaimaan Suomalaisen raportti Phuketista on odotettavissa marras-joulukuussa vähän siitä riippuen menemmekö ensin Hua Hiniin vai Phuketiin.

Phuketissa sinua odottaa kallis ystävä, jolla on tarjota kallista lystiä.

Toki on todettava, etteivät phuketilaiset itse asu noilla turisteille tarkoitetuilla alueilla,  mutta Phuketin kalliin paikan maineen kohentaminen ehkä olisi hyvä aloittaa turistialueiden hinnoittelusta eikä lentolippujen hinnoista. Esimerkiksi lavataksikyyti Pattayalla maksaa turistille 10 bahtia. Väli kuin väli. Eivätkä takuulla tappiokseen kuljettele.

Juuri nyt on maailman matkailumarkkinoilla käynnissä todellinen uusjako, jota toteutettaessa kalliin paikan maine antaa kilpailijoille turhan paljon etumatkaa. Siinä mielessä matkailupomo on oikeilla jäljillä ollessaan asiasta huolissaan.